Realms of Ancient Warille oli ehkä tilausta ilmestyessään viime vuonna, sillä Xbox360:lle ja PS3:lle ei diabloklooneja ollut oikein saatavilla. Nyt kun Diablo III on käännetty onnistuneesti konsoleille, ei R.A.W. voi kilpailla kuin hinnalla.
Pelin pahimmat puutteet johtuvat kautta linjan näkyvästä yksinkertaistamisesta. Kaikkea on liian vähän. Hahmojen kustomointi on olematonta, skillejä ei ole kuin kourallinen niitä ei saa käytettyä kuin neljää kerralla, kahta hiirennapeista ja kahta numeroista 1-2. Näppäimet 3-4 on varattu parannus- ja manapotuille. Tämä johtunee siitä, että peli on suunniteltu pädiohjausta varten.
Sama minimalismi näkyy lootin määrässä ja laadussa. Inventaarioruutuun ei montaa tavaraa mahdu, mutta se ei ole ongelma, koska kaikki dropit ovat alun jälkeen turhia. Eri puolille pelimaailmaa järjettömästi ripotellut kauppiaat nimittäin myyvät parhaat gearit. Kamojaan ei tarvitse edes optimoida, sillä esimerkiksi velhotavaran kauppias myy tismalleen yhtä settiä joka on aina selvä parannus edelliseen. Hintakaan ei ole ongelma, sillä kultaa saa perusdropit myymällä enemmän kuin koskaan voi käyttää. Myyminen tosin on tuskaa, sillä tavarat myydään yksi kerrallaan, mikä vaatii joka kerta kolme naksautusta ja hiiren rullailua eri puolella ruutua.
Testasin Humble Bundlen mukana tullutta Steam-versiota ja sitä kautta alle euron hintaiseksi viritykseksi R.A.W. ei ole ehkä ihan niin pökäle kuin arvioni antaa ymmärtää. Naksuttelin kampanjan läpi noin 12 tunnissa velholla ja kun kaikki aivopierut juonessa unohtaa, niin tätä voi käyttää pahimpaan hack'n'släsh-nälkäänsä lääkkeenä - jos siis paremmat lajityypin edustajat (Diablot, Torchlightit, Titan Questit ja Path of Exile) on jo väännetty läpi.
Kai Saarto
50/100
Grafiikka ei ole ihan susirumaa, mutta räikeät taustat tekevät vieressä seisovan vihun näkemisen välillä hankalaksi. Joissain kentissä myös ruudun skrollaus tökki tehokkaallakin PC:llä luvattomasti.
Jo ensimmäisessä Diablossa (1996) ääninäyttelyyn oli panostettu. R.A.W:ssa sen puuttuminen, muutamaa konseptitaidetta pyörittävää välinäytöstä lukuun ottamatta, hämmästyttää. Muutenkin äänimaailma on aneeminen. Kai siinä musiikkiakin on, mutta eipä jäänyt mieleen.
Pelattavana on kolme hahmoluokkaa: velho, soturi ja varas. Näistä valittu sankari sotkeutuu pelin yhdentekevään, suorastaan typerään juoneen muutaman peliminuutin jälkeen. Suunnittelussa ei ole käytetty juoneen ja maailman historian luomiseen aikaa käytännössä alkuunkaan. Maailmalla ei ole edes nimeä ja valtiot on nimetty mielikuvituksellisesti Ihmisten, Haltioiden ja Kääpiöiden Kuningaskunniksi. Ei voi tämän perusfantsumpaa enää olla.
Juonen reikien ajatteleminen sattuu tätä kirjoittaessani päähän sen verran, että jätetään asia armollisesti käsittelemättä.
Pelattavana on kolme hahmoluokkaa: velho, soturi ja varas. Näistä valittu sankari sotkeutuu pelin yhdentekevään, suorastaan typerään juoneen muutaman peliminuutin jälkeen. Suunnittelussa ei ole käytetty juoneen ja maailman historian luomiseen aikaa käytännössä alkuunkaan. Maailmalla ei ole edes nimeä ja valtiot on nimetty mielikuvituksellisesti Ihmisten, Haltioiden ja Kääpiöiden Kuningaskunniksi. Ei voi tämän perusfantsumpaa enää olla.
Juonen reikien ajatteleminen sattuu tätä kirjoittaessani päähän sen verran, että jätetään asia armollisesti käsittelemättä.
Se ihan peruslähtökohta, eli päälle juoksevien örkkien karsiminen onnistuu vielä melko tyydyttävästi hiirellä ja ilmeisesti pädilläkin. Bossimatsit voi unohtaa haasteena, isot ötöt ovat niin pirun hidaita liikkeissään, että ainakin maagilla ne olivat aivan naurettavan helppoja. Paikallinen kaksinpeli tarjoaa rahtusen lisäarvoa sitä kaipaaville.
Pelin pahimmat puutteet johtuvat kautta linjan näkyvästä yksinkertaistamisesta. Kaikkea on liian vähän. Hahmojen kustomointi on olematonta, skillejä ei ole kuin kourallinen niitä ei saa käytettyä kuin neljää kerralla, kahta hiirennapeista ja kahta numeroista 1-2. Näppäimet 3-4 on varattu parannus- ja manapotuille. Tämä johtunee siitä, että peli on suunniteltu pädiohjausta varten.
Sama minimalismi näkyy lootin määrässä ja laadussa. Inventaarioruutuun ei montaa tavaraa mahdu, mutta se ei ole ongelma, koska kaikki dropit ovat alun jälkeen turhia. Eri puolille pelimaailmaa järjettömästi ripotellut kauppiaat nimittäin myyvät parhaat gearit. Kamojaan ei tarvitse edes optimoida, sillä esimerkiksi velhotavaran kauppias myy tismalleen yhtä settiä joka on aina selvä parannus edelliseen. Hintakaan ei ole ongelma, sillä kultaa saa perusdropit myymällä enemmän kuin koskaan voi käyttää. Myyminen tosin on tuskaa, sillä tavarat myydään yksi kerrallaan, mikä vaatii joka kerta kolme naksautusta ja hiiren rullailua eri puolella ruutua.
Testasin Humble Bundlen mukana tullutta Steam-versiota ja sitä kautta alle euron hintaiseksi viritykseksi R.A.W. ei ole ehkä ihan niin pökäle kuin arvioni antaa ymmärtää. Naksuttelin kampanjan läpi noin 12 tunnissa velholla ja kun kaikki aivopierut juonessa unohtaa, niin tätä voi käyttää pahimpaan hack'n'släsh-nälkäänsä lääkkeenä - jos siis paremmat lajityypin edustajat (Diablot, Torchlightit, Titan Questit ja Path of Exile) on jo väännetty läpi.
Kai Saarto
50/100
