Syksyn 2017 Hot-10

by Kai Saarto 08 lokakuuta 0 kommenttia hot-10 lautapeli listaus

Vuoden viimeinen neljännes on käynnistynyt. Meillä loppuvuosi menee osaltaan rastitellessa pois viimeisiä Kaitsun 10x10 ja Annikan 5x20 -haasteisiin vuodenvaihteessa otettuja pelejä. Näiden lisäksi on toki iso tukku uudehkoja ja pidempään kokoelmassa olleita pelejä, joita kutkuttaa erityisesti saada pöydälle. Tähän listasimme niistä yhteisen kärkikympin. 

Osa pelaamattomista tai kerran kokeilluista listan peleistä ei välttämättä täytä pidemmässä juoksussa niille asetettuja odotuksia, mutta toivomme tietysti parasta. Mitään Cult of the New -uutuuksia listalla ei juuri näy, niitä nähdään ehkä sitten kevään ensimmäisessä listassa kun nuo Essenin uudet ihmeet ehkä meillekin hitaasti kulkeutuvat.

10. CO₂

Annika: Olen laatinut tälle vuodelle 5x20 -tavoitelistan, eli pelaan kahtakymmentä ennalta päätettyä

peliä viisi kertaa. Tavoite on hyvässä vauhdissa, ja kunhan saan Arboretumin pelatuksi vielä kerran, voin keskittyä loppuvuoden CO₂:een ja Florenzan korttipeliversioon. Näistä kahdesta odotan CO₂:n kimppuun pääsemistä pienellä malttamattomuudella. Olen tarkoituksella jättänyt kaikki pelikerrat loppuvuoteen, koska olen huomannut että pelistä saa enemmän irti kun sitä pelaa usean kerran putkeen ja tarpeeksi tiuhaan. Alkuvuodesta jo otimme Kaitsun kanssa yhden erän, mutta moni asia meni silloin pieleen. Sittemmin kaksi Juhaa on pelannut CO₂:ta yksinpelinä ja ilmaissut halukkuutensa kokeilla sitä moninpelinä.

CO₂ on Vital Lacerdan julkaisu vuodelta 2012. Se yhdistelee aluehallintaa ja työläisten asettelua. Pelaajat ovat energiayhtiöiden pomoja, jotka yrittävät vastata energiantuotannon tarpeisiin ja samanaikaisesti hillitä hiilidioksidi- ja muita päästöjä. Pelistä ilmestyy ensi vuonna paranneltu versio nimeltä CO₂: Second Chance.

Viimeisin  hankintamme on tämä
 promokortti.

8. Dominion 

Annika: Aika ajoin pakanrakennuttaa. Meillä on neljä puhdasta sen lajityypin peliä, joista minulle tutuimmat ovat Flip City ja Dominion. Edellinen on korttimäärältään ja kestoltaan tiiviimpi, jälkimmäisessä jo peruspakat mutta varsinkin lukuisat lisärit tuovat lähes ääretöntä variaatiota peliin. Nyt juuri tuo pakkojen ja niiden yhdistelyn runsaus kiehtoo minua enemmän. Meillä on omassa hyllyssä tosin vasta peruspeli, Elonkorjuu-lisäri ja muutama promokortti, mutta enempää ei ole toistaiseksi ollut tarvetta hankkia. Vastakohtana useimmille hottisllistin peleille Dominion on meille jo hyvin tuttu, mikä helpottaa peliin tarttumista. Olemme pelanneet sitä viime aikoina sekä siskonlasten että Kaitsun veljentytön ja tämän puolison kanssa. Viime pelissä valitsimme rahahana-kortit, eikä peli ole tainnut koskaan olla niin nopeasti ohi. Tämäkin on kivaa Domioniossa: pakkojen valinnalla voi säädellä pelin todennäköistä kestoa.

8. 1960 Making of the President

Vaalijännitystä. Kuva: Chris Norwood.

Kaitsu:  Dokumenttielokuvien ja tietokirjojen osalta huomaan usein päätyväni aiheisiin, jotka käsittelevät 1960-luvun Yhdysvaltojen historiaa. Vaikka Twilight Struggle on rankattu korkealle ja käsittelee aihepiiriä ansiokkaasti, meitä kiinnostaa teemana Annikan kanssa kuitenkin enemmän John F. Kennedyn ja Richard Nixonin tiukka kamppailu vuoden 1960 presidentinvaaleissa. Jaetulle 8. sijalle listallamme noussut 1960: Making of the President on nimetty vaalien aikaan kuvatun klassisen dokumenttielokuvan mukaan. Pelin korteissakin teema tuntuu olevan hyvin vahvana läsnä ja koko jenkkien tuon ajan vaalijärjestelmä luultavasti tulee melko tutuksi pelin kautta. Nykyään maan eri osien painopisteet ovat valitsijamiesten osalta erilaiset, mutta vaalit ovat pohjimiltaan kuitenkin hyvin samanlaiset nykypäivänäkin.

Tämän pitkän intron jälkeen pitää häpeillen tunnustaa, että peli on ollut hyllyssä korkkaamattomana Lautapelaamaan-tapahtumasta lähtien. Sieltä se riemuksemme ketjuvaihdosta ludoteekkiimme saatiin. Ainoa huoleni peliin liittyen on korteilla käytävä köydenvetomekaniikka. Yleensä en ole rakastunut sitä hyödyntäviin peleihin, koska vuorotapahtumat ovat usein sitä että otetaan kaksi askelta eteen ja heti perään yksi tai kaksi taakse. Toivottavasti kuitenkin teema ja mekaniikka toimivat niin mielenkiintoisesti, että saamme tästä kaksinpeleihimme lihakkaan kestosuosikin.

Chroniclen korteilla on voimakkaita erikoiskykyjä tikkipeliksi.

7. Chronicle

Kaitsu: Love Letterin ja Mai-Starin upottua meihin niin kovin hyvin alkoi Seiji Kanain tuotanto ymmärrettävästi kiinnostaa. Chronicle on tikkipeli, jossa on Seijille tyypillisesti kovin dramaattisia juonenkäänteitä. Kierroksen alussa nostetaan tavoitekortti, joka kertoo mitä väriä pitää kerätä, välttää tai se vaikuttaa jotenkin muuten. Jos tikkiin saa pelattua oikeanlaisen kortin saa suorittaa kortin erikoistoiminnon, joista monet ovat kovin voimakkaita. Tikin voittaja saa kortit eteen liittolaisiksi, mikä on joko huono tai hyvä juttu kierroksen tavoitteen kannalta.

Peli vaatii vähintään kolme pelaajaa ja korttien opettelua ennen kuin siitä pystyy nauttimaan täysillä. Chroniclessa on potentiaalia kestofilleriksi, kunhan saadaan se tarpeeksi isolle joukolle pelikerhossa tutuksi.

Grand Austria Hotel. Se lienee hyvä Klemens Fransin kuvituksesta huolimatta...

5. (jaettu) Grand Austria Hotel

Annika: Struudeleita ja wieniläiskahvia - kyllä kiitos! Sopii kuin nenä päähän tähän vuodenaikaan. Olen lähdössä kuun vaihteessa Wieniin, mutta sitä odotellessa voin päästä tunnelmaan Grand Austria Hotelin äärellä. Haastattelin äskettäin sen toista suunnittelijaa, Virginio Gigliä. Minulla - tai meillä - on meneillään noppahuuma. Fiksujen noppamekaniikkojen pelejä on tullut pelattua viimeisten parin kuukauden aikana ilahduttavan paljon, jopa siinä määrin, että ne ovat kohta tosissaan haastamassa perinteiset worker placementit sydäntemme valittuna. 

Grand Austria Hotelin hankimme hyllyymme kesällä, ja nyt olisi vihdoin aika saada se pöydälle. Sen noppamekaniikka vaikuttaa lupaavalta: nopat lajitellaan silmälukujensa mukaan ja asetetaan vastaaviin toimintoruutuihin. pelaaja valitsee näistä toiminnoista yhden, ja noppien määrä kyseisessä toiminnossa kertoo, kuinka suuren outputin tästä sää. (Tulee mieleen Yspahan).

5. Euphoria: Build a Better Dystopia

Annika: Jäin miettimään Euphoriaa tosi pitkään edellisen eli toisen pelikerran jälkeen. Ensimmäinen pelikerta kaksistaan Kaitsun kanssa oli hapuileva, ja toinen kerta nelinpelinä pelikerhossa alkoi yhtä heikosti. En osannut hyödyntää alun korttivalintaa tai tehdä muita strategisia linjauksia oman pelaamisen suhteen. Pikku hiljaa, kun peli oli edennyt yli puoliväliin, tuli sellaisia kirkastumisen hetkiä. “Ai joo, pienet noppaluvut ovat usein parempia kuin isot.” “Haa, voisin pakottaa Akin ottamaan noppansa takaisin, jolloin hän menettäisi yhden työläisistään.” “Valitsinpa tyhmät Recruitit pelin alussa.” Nelinpelissä interaktiota oli optimaalisesti, kun kaksinpelissä esimerkiksi markkinoille pääsi osalliseksi liian helposti. Euphoriaa täytyy ehdottomasti päästä pelaamaan nimenomaan neljällä pelaajalla pian uudestaan!

Euphoria on Jamey Stegmaierin ja Alan Stonen peli vuodelta 2013. Eletään dystopian aikaa, jossa erilaiset heimot tai rodut ylläpitävät markkinoita ja yrittävät estää toisen apokalypsen. Mielenkiintoisesta kuriositeettina työläisten älykkyys täytyy pitää matalalla tasolla, koska jos nämä saavat liikaa älyä, he pakenevat. Teema on erittäin outo, mutta mekaniikat tukevat sitä hienosti.

Brew Craftersissa on runsaasti komponentteja ja valintoja tehtävänä.

4. Brew Crafters

Kaitsu: Agricolle paljon velkaa oleva Brew Crafters on työläistenasettelua vahvalla olutteemalla. Pelaajat pyörittävät omaa pienpanimoaan kehittäen olutlaatuja markkinoille ja parantaen omaa tehdastaan ja myyntiään. Erilaiset erikoistyöntekijät tarjoavat runsaasti vaihtelua pelikertojen välillä. Rosenberginsa osaaville Brew Craftersiin on helppo laskeutua, muuten runsas komponenttimäärä voi saada pelin tuntumaan paljon raskaammalta kuin se onkaan.

Meillä Brew Crafters kuuluu niihin peleihin, joita saa pöytään harvoin, ja osin siksi ne säilyttävät kiinnostavuutensa pitkään. Puhki näitä ei oikein pääse pelaamaan.

Concordian värimaailma miellyttää meitä.

3. Concordia + Concordia Salsa

Concordian ykkösedikan kantta on moitittu rumaksi, ei se minulle sellainen ollut. Meillä tosin on hyllyssä uudelleen maalattu kakkospainos. Sen sijaan Concordian Salsa-lisäosan kansi on niin ruma, että sen nähdessään voi hyvinkin muuttua suolapatsaaksi. Peli itsessään on aivan erinomainen ja nousi ensikokeilulla suosikkeihini.

Kansitaide on ... (huokaus).

Oman kauppaimperiumin rakentaminen tuo mieleen hyvällä tavalla sivilisaatiopelit. Pelilaudan kartat ovat kivan värikkäitä ja peli on tosi yksinkertainen mekaniikoiltaan. Sen kun pelaa yhden kortin kädestään ja suorittaa siinä kerrotut toimenpiteet. Uusia, tehokkaampia kortteja voi ostella rahalla lisää ja jo pelatut voi nostaa takaisin käteen. Tämä on hyvin simppeliä pakanrakennusta, mutta kartan ansiosta Concordia tuntuu isolta peliltä. Ja onhan siinä paljon pohdittavaa vuorosta toiseen. Oman laajentumisen suunnittelu on aika mielekästä puuhaa kun miettiin miten saa tarvittavat rahat ja tuotteet jälleen parin uuden sivukonttorin perustamiseen Sisiliaan ja Korsikalle...

Concordia on myös hyvän mielen peli. Toisen kimppuun ei hyökätä ja parhaassa tapauksessa kaverin toimet hyödyntävät omiakin pyrkimyksiä, esimerkiksi tuotantovaiheen muodossa, jossa naapurin tuottaessa tavaraa tuurilla omakin varasto karttuu vaikka viinillä tai silkillä. Concordia Salsa-lisäri tuo peliin kaksi uutta karttaa ja jokerimaisena kauppatavarana suolan. Lisäksi on uutena mekaniikkana foorumikortit. Lisäksi meiltä löytyy Gallia / Corsica -karttalisäri. Concordia tekee monta asiaa oikein tarjoten kepeän, mutta siltä ison oloisen kokemuksen.

Shipyardissa riittää rondeleita.

2. Shipyard

Annika: Meille ei ollut yllätys, että Shipyard sijoittui listalla näin korkealle. Olemme säännöllisesti puhuneet, kuinka kiva olisi taas päästä pelaamaan sitä. Samaa sanoi Aki, kun viimeksi tiiraili ludoteekkiamme. Sitä en muistanut, että Shipyard oli kesän hottislistamme ykkösenä. Tunnen itseni noloksi sekä Shipyardin että Brew Craftersin takia - hehkutamme niitä vähän väliä, mutta pöydälle ne eivät vain pääse. Ensi vuoden 5x20 -tavoitelistalle otan ehdottomasti molemmat pelit. Siten saisin myös selville, kuinka paljon niiden hottisstatuksesta on hypemäistä odotusarvoa, jonka loistava ensipelaamisen kokemus on aiheuttanut.

Shipyard on Vladimir Suchýn peli vuodelta 2009. Mekaniikaltaan se on yhtä suurta rondellia. Pelaajat eli laivanvarustajat hankkivat satamaansa resursseja, rakentavat laivan ja hankkivat siihen tarvittavan miehistön, ja lähettävät laivan koeajolle. Salaiset tavoitekortit ovat paremmin tasapainossa kuin monessa muussa pelissä. Tässäpä taas kerran peli, jossa teema kantaa hienosti pientä pelaajaa.

Troyesissa nopat ja meeplet keräävät iloisesti yhdessä pisteitä.  Kuva: Roberto Méndez

1. Troyes

Kaitsu: Pitkään meidän molempien toivelistalla roikkunut Troyes saatiin lopulta kesällä hankittua ja nyt hiljattain lopulta myös pöytään. Historiallinen teema ja noppienasettelu on yhdistelmä, joka herättää meidän taloudessamme takuuvarmasti kiinnostusta. Pelin taide voi jakaa mielipiteitä, mutta meille vähän piipertävästi kynäilty keskiaikainen kuvitustyyli toimii.

Pelaajat edustavat kaupungin mahtisukuja, joilla on vaikutusvaltaa niin kirkon, siviilihallinnon kuin sotavoimien puolella. Työvoimana toimivat nopat pitäisi saada riittämään katedraalin rakentamiseen ja kaupunkia uhkaavien hyökkäysten tai muiden harmien torjumiseen. Samalla vielä pitäisi sitä oman suvun asemaa pönkittää keräämällä pisteitä eri puolilta lautaa. Troyesin tekee poikkeavaksi se, että noppatyöläiset eivät ole kovin uskollista väkeä, vaan niitä voi ostella korvausta vastaan kanssapelaajilta - halusivat nämä sitä tai eivät.

Peliin arvotaan alussa mukaan yhdeksän toimintoruutua, jotka aukeavat kolmen ensimmäisen kierroksen aikana käyttöön. Lisäksi kukin pelaaja tietää vain osan salaisista tavoitteista, jotka vaikuttavat kaikkien pistesaldoon. Troyes näyttääkin tarjoavan kivasti vaihtelua pelikerrasta toiseen. Tällä hetkellä se on kokoelmamme kaikkein eniten puoleensa kutsuva peli.

Todellisuuspakolaisten loppuvuoden hoteimmat poseeraavat yhdessä.