Juhannuspelailua

by 23.11.00 0 kommenttia

Juhannus sujui meillä tänä vuonna vahvasti perheen kesken pelaillessa. Erilaiset korttipelit tuntuivat olevan pääosassa.


Juhannusaaton aamuna kuopus kiikutti aamiaispöytään Manhattanin. Vuoden peli palkinnon vuonna 1995 voittanut Manhattan on niitä pelejä, jonka ulkonäössä ikä näkyy ikävästi. Pelilauta on karmean näköinen ja molemmissa kappaleissamme peliä, on lauta lahonnut ja kertaalleen teipattu.

Manhattanin jippo ovat eriväriset muovirakennukset, joista saa pinottua pilvenpiirtäjiä. Varsinaisesti pelissä pitäisi kilpailla alue-enemmistöistä maailman eri suurkaupungeissa, sekä siitä kenellä on korkein rakennus. Talojakin koitetaan valtailla. Kaikki tämä on kuopuksesta toissijaista, hän nauttii tornien rakentelusta ja yritykset koittaa pelata edes suunnilleen sääntöjen puitteessa torpedoituvat yleensä viiden ensimmäisen kierroksen aikana. Jos tästä tulisi kaunis uusi versio, tätä tulisi ehkä pelattua ihan sääntöjen mukaan ja aikuisten kesken.

Onko lakritsikenguru ystävällinen?

Aamukahvin äärellä pohdittiin vaimon kanssa kokoelman harventamista. Annika oli tilannut useamman pelin Belgiasta Lapin reissuamme varten ja pelihylly alkaa olla ennestään aika täynnä. Poimittiin jotain vähän peliaikaa saaneita tuotoksia poistopinoon ja yhtenä ensimmäisistä ehdotetuista oli Reiner Knizian lastenpeli Kaappaa kenguru. Peli oli ostettu kirppikseltä kahdella eurolla keväällä. Sitä oli pelattu kahdesti, mutta se ei ollut tehnyt ihmeempää vaikutusta.


Tuntui että se on täysin satunnainen kortteilu, tosin siinä oli se hyvä puoli, että Sampo osasi sitä pelata. Sampokin suostui myyntiin, mutta halusi pelata sitä vielä. Kuinkas sitten kävikään? Kengurupelistä tulikin Juhannuksen suurin hitti, sitä pelattiin kolmena päivänä yhteensä 13 erää ja Annika perui myynnin. Anoppikin tykkäsi.

Pelissä on 11 eriväristä muovikengurua, jotka ovat pelin alussa keskellä pöytää. Kukin pelaaja saa viisi korttia, joissa on kuvattu näitä samaisia kenguruita eri väreissään. Omalla vuorolla pelataan yksi kortti ja sen värinen kenguru sitten napataan keskeltä itselle. Kenguruita voi koittaa värvätä myös toisilta pelaajilta, mutta näillä on mahdollisuus puolustaa omaa pussieläintään pelaamalla sen värinen kortti kädestään. Kun pakka loppuu, se jolla on eniten kenguruita voittaa.

Kaappaa kenguru on siis hyvin yksinkertainen, taktiikan merkitys on aika olematonta. Tosin jos esimerkiksi kaksi pelaajaa ovat juuri taistelleet vihreästä kengurusta useamman kortin voimin, on omalla vuorolla aika hyvä sauma koittaa napata samainen kössi itselle, koska vihreät kortit ovat juuri vähentyneet pelistä ratkaisevasti.

Oli kiva huomata että kolmena päivänä tätä pelattaessa Sampo alkoi aika paljon miettimään vuorojaan ja voitti välillä suvereenisti aikuiset. Pelit, joissa viedään toisilta juttuja voivat olla vähän ikäviä ja aiheuttaa mielipahaa (varsinkin) lapsissa. Kengurupelissä ei tätä kyllä ollut meillä lainkaan, Sampo otti tiukankin kisailun huumorilla ja kehitti hyviä läppiä, jotka jäivät elämään. Mustasta kengurusta tuli lakritsikenguru ja ruskeasta suklaa. Jos kengurua koitettiin napata kaverilta, tuli kohteliaaksi tavaksi esimerkiksi mustaa korttia pelatessa kysyä “onko lakritsikenguru ystävällinen?”. Jos puolustajalla ei ollut mustaa korttia, kenguru oli ystävällinen ja lähti uuden isännän/emännän matkaan.

Ne muut korttipelit

6Nimmt maistuu kaikille.
6Nimmt! on tehnyt joulusta asti tasaista nousua meidän huushollissamme. Joululomalla sitä lätkittiin sukulaisten kesken ja se on ollut monena iltana vieraiden kanssa se illan viimeinen rennompi päätöspeli. Sellainen, jossa voi puolinukuksissa tuurilla pärjätä sen verran, että ei jää viimeiseksi. Nyt sitä pelattiin anopin kanssa pihapöydän ääressä useita kertoja putkeen. Kolmistaan pelatessa, tiukimmalla 34-kortin pakalla, tuli kyllä hyviä vääntöjä. Jokainen virhe kostautui ja niitä tuli tasaisesti kaikille. Oma perisyntini tässä on se, että luen ylösalaisin olevan numeron väärinpäin, jos en ole tarkkana. Kortin yläreunassa se lukee aina oikein päin lukijasta katsoen, mutta en ole vielä saanut iskostettua sitä selkäraankaani. Oma 6Nimmtimme löytyi lähikirppikseltä 50 sentillä. Siinä on kyllä erinomainen peli, varsinkin olemattomaan hintalappuunsa nähden. Peli skaalautuu hienosti 2-10 pelaajalle ja on lisäksi yksi pienimmistä kokoelmassamme. Kulkee helposti mukana reissussa.

Arboretumista kirjoitin pitkän esittelyn juuri äsken erikseen. Sitä tuli pelattua nyt anopin kanssa pari erää. Sen verran, että Maikki oppi säännöt. Olen kyllä varsin ihastunut Arboretumiin, mutta kuten sanoin jo toisessa kirjoituksessani, siinä saa kyllä ensikertalainen pahasti pataan ensimmäiset pelit. Aikuisten kesken, ja siten että vedetään useampi erä putkeen, tästä saisi kyllä jopa pääruokalajin peli-iltaan. Huonoina puolina Arboretum vie korttipeliksi luvattoman paljon pöytätilaa, eikä tätä kyllä kuopukselle saa opetettua vielä pitkään aikaan.

Pidemmän tauon jälkeen pelattiin myös Love Letteriä. Tämä oli viime joulun aikoihin ehdoton perheen suosikki. Siinä ei tainnut parin kuukauden aikana olla montaa iltaa, jolloin tuota ei olisi pelattu ainakin muutamaa erää. Tuosta tuli ähky päälle ja sen jälkeen peli on ollut harvoin pöydällä. Nyt tuli pari erää pelailtua ja ihan mukava ajanviete se edelleen on. Mitään intohimoja tuo ei kuitenkaan enää herättele. Sampo osaa tätäkin pelata melko hyvin, joten sikäli tällä on paikkansa kokoelmassa jatkossakin.

Murhatutkimuksia

Uutuutena meidän pöydässä korkattiin kotimainen, Kimmo Sorsamon suunnittelema Epäillyt. Se on 1930-luvun Helsinkiin sijoittuva, hieman Cluedo-henkinen murhamysteeri. Pelasimme sitä Annikan ja Sampon kanssa kolmistaan, ja Sampolle tämä oli selvästi liian hankala. Kyllä peli loppuun saatiin, mutta tietojen vaihtaminen jätettiin kokonaan pois. Yllättäen Annika sai selvittyä murhaajien identiteetit heti oikein, vaikka pelin aikana minä olinkin ollut suurin alibi-laattojen rohmuaja. Koitin voittaa varman päälle pelaamalla ja pidätin kaksi vihreää duunaria, sillä tiesin että toinen on takuulla yksi kolmesta syyllisestä.



Pelilauta Epäillyissä on jopa kaikessa talvisessa harmaudessaan varsin nätti. Kahdella pelaajalla tässä olisi varmasti paremmat mahdollisuudet osua oikeisiin syyllisiin, kun alibeja ja vihjeitä kertyy enemmän. Tämä toimi paremmin kuin odotin ja pelaan mielelläni toistekin ja tosissani Annikaa vastaan kaksinpelinä. Teemansa ja toteutuksensa puolesta tämä korvannee kokoelmassamme Cluedon. Tämän tyyppiselle pelille on meillä satunnaista tilausta, vaikka pelikerrat tulevat jäämään vähäisiksi.

Jatkoin itsekseni Sherlock Holmes Consultive Detectiven parissa. Työn alla on nyt kahdeksas tutkimus kymmenestä. Vähän jo huolettaa häämöttävä loppu. Tässä Ystarin tuoreessa painoksessa on pari ikävää mokaa. Alkuperäisessä vuoden 1981 pelissä jokaisen tapauksen mukana tulevassa kyseisen päivän The Times -lehdessä oli kolme sivua. Ystari karsi nämä kahteen. No, sen vuoksi kaksi tapausta ovat olleet miltei mahdottomia ratkaista, sillä karsittujen lehtijuttujen joukossa oli oleellisia vihjeitä. Kaivoin netistä tämän pettymyksen jälkeen originaalin version skannaukset ja tulostin ne loppupelejäni silmällä pitäen.

Nyt työn alla oleva tapaus käsittelee viittä erillistä murhaa Thamesin rannan tuntumassa. Juttu toisensä jälkeen tuntuu menevän kinkkisemmäksi, tämän vihko on jo selvästi paksumpi kuin ensimmäisten tapausten. Olen kirjoitellut muistiinpanoja jo kahdeksan aanelosta, enkä ole vielä läheskään tietoinen siitä kuka tappoi kenetkin, saati miksi. Vaikka pelin kymmenen tapausta ovat erillisiä tutkimuksia, taustalla pyörii kutkuttavasti pahaenteisiä huhuja siitä, että Moriartyllä on jotain isoa kiikarissa. Olkkari alkaa näyttää jäljiltäni jo joltain rikoselokuvan dekkarin työhuoneelta. Olen tehnyt karttapiirroksia, ratkonut koodeja, kirjoittanut vihkotolkulla muistiinpanoja, liimaillut uhrien ja epäiltyjen nimillä varustettuja post-it lappuja ympäriinsä yrittäessänii saada juttuihin tolkkua. Hyvä peli, joskin rasittaa aivokoppaa sen verran, että vähintään viikon tauko juttujen välissä tuntuu tarpeelliselta. Sitten jaksaa taas tosissaan pähkiä.
Valoisat kesäyöt kuluvat Thamesin rannan murhia ratkoessa. 

Häpeähylly täyttyy

Häpeähyllylle on kertynyt taas vino pino pelaamattomia ja jopa vielä muoveissa olevia pelejä. Jussina tuo Epäillyt sentään tuli kokeiltua, sekä pari peliä Ubongo 3D:tä. Kaveriperheeltä tuli äskettäin läjä pelejä, kun heillä ei ole tullut pelailtua. Sieltä saatiin Ubongo 3D:n lisäksi mm. Touko Tahkokallion Enigma, palikkarakentelu Bandu sekä Afrikan tähti retkikunnat.
Iisakin kirkon lailla häpeähyllyä hallitsee Lautapelit.fi 20-vuotiskisasta voitettu Eclipse, jonka 32-sivuinen ohjekirja on aika uhkaavan näköinen. Castles of Burgundy -korttipelin avasin ja levitin pöydälle, mutta se vaikutti myös sen verran raskaalta, että en jaksanut lähteä vielä sitä opettelemaan. Lisää tavaraa on postissa tulossa. Silmät syövät enemmän kuin vatsa vetää.  Onneksi on pelipäiviä buukattu kalenteriin runsaasti, ehkä nuo saa kesän aikana korkattua.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti