Essen 2016 odotetuimmat

by 09 lokakuuta 0 kommenttia

Essenissä 13.-16. lokakuuta 2016 pidetään jälleen Spiel-messut. Maailman suurin kuluttajille suunnattu lautapelitapahtuma on legendaarinen, ja monen harrastajan haaveena on päästä käymään paikan päällä ainakin kerran. Tänäkään vuonna meiltä ei reissu Saksaan onnistu tässä vaiheessa vuotta. Hyvänä lohdutuksena Spielissä esitellään huikea määrä uutuuspelejä, joista voi nauttia hyvin pian vaikkei Esseniin pääsekään.


Facebookin Lautapelifanaatikot-ryhmässä Sanna kyseli, mitä pelejä kukin eniten Essen-julkaisuista odottaa. Innoituimme Annikan kanssa tutkimaan BGG:n geeklistiä aiheesta, ja teimme omat poimintamme kiinnostavimmista tulokkaista.

Ennakkoon tilatut

Kickstarterin ja ennakkotilausten kautta meille on tulossa ainakin neljä Essen-julkaisua.

Crisis

Kreikkalais-suomalaisena yhteistyönä syntynyt työläistenasettelupeli tuli bäckättyä potkustartista ihan kalkkiviivoilla. Turussa asuvan Iraklis Grousin luotsaaman LudiCreationsin uutuuspelissä on Sami Laakson kuvitusta, ja pelin ovat suunnitelleet Pantelis Bouboulis ja Sotirios Tsantilas.

Me pidämme työläistenasettelupeleistä ja olimme halunneet tutustua johonkin LudiCreationsin peliin, joten Crisis oli lopulta aika no-brainer. Peli sijoittuu Axiaan, jossa on päällä kriisi. Pelaajat ovat teollisuuspohattoja, jotka joutuvat pähkimään mielenkiintoiselta kuulostavan dilemman kanssa: maksimoidako vain omat voitot vaiko koittaa samalla auttaa valtiota uuteen nousuun? Voisikohan teemalla olla mitään yhtymäkohtia Kreikan talouskriisiin?

Dale of Merchants 2

Lautapelioppaan Mikko Saari, Puutyöläinen Joonas Konstig ja moni muu on hehkuttanut Sami Laakson Dale of Merchantsia pitkään ja hartaasti. Olen pariin kertaan jo hipelöinyt peliä kaupassa, mutta aina se on jäänyt hyllyyn. Viime viikolla Annika pääsi testaamaan pelikerhossa nelinpeliä Lindin Timon uunituoreella ykkös- ja kakkososien yhdistelmällä. Nelinpeli kolmella ensikertalaisella kesti kaksi tuntia. Annikalla ei ollut aiempaa kokemusta pakanrakentelusta ja peli kuulemma jätti paljon sulateltavaa, mutta myös halun kokeilla uudestaan, varsinkin kaksin- tai kolminpelinä.
Meillä on molemmat pelit nyt ennakkotilauksessa, ja odotan pääseväni lopulta testaamaan, vastaako tämä yhtään hypeä.

Days of Ire: Budapest 1956

Twilight Struggle ja muut tuon genren pelit ovat meillä nekin täysin kokematta. Days of Ire käsittelee Unkarin kansannousua Neuvostoliiton hallintaa vastaan loppuvuonna 1956. Tämä oli Annikan ensimmäinen Kickstarter-bäkkäys, joten se on erityisen jännittävä peli saada lopulta kotipöydälle. Historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen aihepiiri yhdistettynä käsikorttien hallintaan ja co-op -mekaniikkaan tuntuu varsin mielenkiintoiselta. Kansitaide jo yksinään suorastaan huutaa ottamaan tämän pelihyllyyn.

Kepler-3042

Kepler-3042

Italialaisen Placentia Gamesin uutuus pitää sisällään resurssienhallintaa avaruudessa. 4X-peleistä poiketen tästä puuttuu kokonaan se eXterminate-osuus, eli väkivaltaan ei turvauduta kilvassa avaruuden kolonialisoinnista.
Alan d’Amicon terävällä viivalla tekemä kuvitus oli vahvana vaikuttamassa siihen, että tämäkin sai meiltä Kickstarterissa rahallista tukea. Kuvitus tuo mieleen Tintin kuun kamaralla.
Annika haastatteli pelin julkaisijan täällä.

(Tuscany Essential Edition)

Viticulture Essential Edition on meillä ehdottomasti päättyvän vuoden kärkipelejä. Valitettavasti Tuscany-lisäosa ei ihan Esseniin sittenkään ehtinyt. Tuscany tuo peliin isomman pelilaudan, jossa vuodenajat on jaettu paremmin neljään osaan kuin lähinnä kesän ja talven toimiin keskittynyt peruspeli. Lisärissä on myös muun muassa erikoistyöläisiä. Pitää ehkä vielä koittaa metsästää tähän metalliversiot kolikoista, ennen kuin on myöhäistä.


Todennäköiset tulevat hankinnat

Evolution: Climate


Evolution: Climate on itsenäinen jatko-osa Evolution-pelille. Tässä keskiraskaassa korttipelissä pelaajat pyrkivät saamaan omat eläinlajinsa sopeutumaan parhaiten haasteelliseen esihistorialliseen elämään, jossa nopeat syövät hitaat.

Populaatioiden haasteina ovat nälkiintyminen, viholliset ja ilmastotekijät. Pelin todenmukaisuutta on hehkutettu jopa tiedejulkaisu Naturessa.

Sola Fide: The Reformation

Olen seurannut podcastissa mielenkiinnolla Board Game Insider -sarjaa, jota juontavat Portal Gamesin Ignacy Trzewiczek ja Stronghold Gamesin Stephen Buonocore. Kaksikon sisäpiirijutut alasta julkaisijan näkökulmasta ovat tehneet minusta molempien herrojen suuren fanin, mutta kummankaan firman pelejä ei silti taida ludoteekistamme löytyä.

Martti Lutherin ja reformaation aikoihin sijoittuva korttipeli Sola Fide tulee todennäköisesti olemaan ensimmäinen ostoksemme Stronghold Gamesin valikoimasta.

Teema on meille tärkeä, ja tässä yhdistyvät jälleen historia, uskonto ja politiikka tavalla, joka kutkuttaa jotain pelihermoa samaan tapaan kuin aiemmin mainittu Days of Ire.

Flamme Rouge ja Honshu

Lautapelit.fi uusista julkaisuista nämä kaksi kiinnostavat eniten. Flamme Rougen suunnittelupäiväkirja oli niin mielenkiintoista luettavaa, että jaksoin jopa kääntää sen suomeksi. Olen kaivannut hyvällä teemalla varustettua nopeaa, mutta silti erittäin mielenkiintoisia valintoja tarjoavaa kilpa-ajopeliä. Jotain sellaista kuin Ave Caesar, mutta päivitetyillä systeemeillä ja kuvituksella. Tämä saattaa hyvin olla se peli.

Kalle Malmiojan Lautapelioppaaseen tekemä juttusarja pelisuunnittelusta on ollut mielenkiintoista luettavaa, ja nyt kun Malmiojalta tulee meidän rakastamallamme japanilaisteemalla varustettu peli, on tämä vahvoilla kauppalistaa tehdessä. Tikkimekaniikkakin menettelee tavallisesti.

Molempien pelien ulkoasusta vastaavat Ossi Hiekkala ja Jere Kasanen. Jälki on pirun upeaa, ja varsinkin Hiekkalan kansikuvat ovat hengästyttävän kauniita. Nämä herrat ovat saaneet meikäläisestä kyllä uuden fanin. Vincent Dutrait on toki kuningas edelleen.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti