Onko ohjekirjojen aika ohi?

by Kai Saarto 26 marraskuuta 2 kommenttia Artikkelit lautapeli

Watch It Played, Rahdo, Dized. Kuka enää haluaa lukea lautapelin ohjekirjan, jos on helpompiakin tapoja tarjolla?

Artikkeli on henkistä jatkoa jutulle Digitaaliset lautapelit - uhka vai mahdollisuus? 

Stonemaier Gamesin legacy-peli Charterstonessa pelaajat rakentavat yhdessä, mutta keskenään kilpaillen kylää.  Peli oli alunperin tarkoitus toimittaa kokonaan ilman ohjekirjaa, mutta tästä mullistavasta ratkaisusta suunnittelija/toimitusjohtaja Jamie Stegmaier lopulta vetäytyi.

Julkaistun Charterstonen voi kuitenkin aloittaa lähes heti laatikon avaamisen jälkeen. Ohjekirja rakentuu suurimmilta osin pelin kuluessa siihen liimailtavien tarrojen avulla. Peli opettaa omat alkeensa eräänlaisen korttien kanssa toteutetun tutoriaalin kautta.  Tutoriaalit eivät ole aivan uusi asia lautapeleissä, samantapainen ratkaisu nähtiin esimerkiksi  Riot Gamesin Mechs vs. Minionsissa (2016), jossa ensimmäinen kampanjavihkosista opetti alkeet ja tehtävien suorittamisen myötä sääntöjä tuli lisää.

Videopeliteollisuudessa on tutoriaaleja käytetty viimeiset 20-30 vuotta, sillä jo kauan sitten pelijulkaisijat huomasivat että pelaajat eivät lukeneet ohjekirjoja. Vuosituhannen vaihteen tienoilta lähtien ovat myös painetut ohjekirjat olleet videopeleissä lähinnä historiaa. Ohjeet alettiin DVD-teknologian yleistyessä siirtää pdf:nä levylle. Samalla pelikotelot saatiin pienemmiksi, mikä toi paljon säästöjä paino- ja toimituskuluissa.

Olemmeko menossa nyt samaan suuntaan: korvaavatko opetusvideot, pelien opettamiseen erikoistuvat applikaatiot ja sähköiset ohjekirjat perinteiset painotuotteet?

Onko sääntökirja välttämätön?

Fyysisen ohjekirjan puuttuminen pelistä ja idea siitä, että pelaaminen on mahdollista vain älylaitteen kanssa on monelle meistä huolestuttava ajatus. On kuitenkin totta, että helpommalle tavalle oppia pelit olisi suuri tilaus. Ei ole kovin hauskaa ostaa uusi peli, ja sitten käyttää pari tuntia ohjekirjaan tutustumiseen ja esimerkiksi Rahdon läpijuoksun  kahlaamiseen  (“Now, what would Jen do? … hmmm…") ollakseen edes jotenkin valmis opettamaan pelin muille. Mieluiten itse vain levittäisin laudan pöydälle ja aloittaisin pelin.

Charterstonen ohjekirja täydentyy
kampanjan edetessä.

Jamey Stegmaier selitti taannoin alkuperäistä ajatustaan Charterstonen sääntökirjattomuudesta seuraavasti.
- Perusajatuksena oli, että voit avata pelilaatikon yhdessä ystäviesi kanssa ilman minkäänlaista valmistelua. Peli ohjeistaa ottamaan korttipakan ensimmäinen kortin (vähän kuin Pandemic Legacyn pakka, mutta eri tarkoitukseen). Teet kortin osoittaman asian ja luet sitten seuraavan kortin. Suurin osa pakasta on sääntö- ja tarinakortteja. Ne kertovat mitä on tapahtumassa ja miten peliä pelataan, mutta eivät kuitenkaan pakota sinua toimimaan tietyllä tavalla. Sääntökorteissa on irrotettavat tarrat, jotka liimataan tyhjään, painettuun ohjekirjaan, Stegmaier kertoi.

Charterstonen sokkotestauksessa kävi kuitenkin ilmi, että tämä pelaajien yhteinen oppimisprosessi aiheutti nopeasti sääntökiistoja, sillä kaikki ohjeet eivät jääneet yhteisellä kertalukemisella mieleen.

Stegmaier on siksi siirtänyt ensimmäiseen pelikertaan tarvittavat säännöt valmiiksi ohjekirjaan, mikä mahdollistaa sen että peliä voi opetella ennakkoon. Ainakaan tämän kokoluokan pelissä ei vielä siis ohjekirjattomuuteen pystytty.

Friedemann Friesen suunnitteleman Fast Forward -sarjan korttipeleissä (Fear, Fortress ja Flee, muita tulossa myöhemmin) on jo onnistuttu ohjekirja eliminoimaan. Pelilaatikossa oleva korttipakka nostetaan pöydälle, luetaan ääneen ensimmäinen kortti ja peli alkaa siitä. Lisäsääntöjä tulee korteista pelin edetessä.

Fast Forward -sarja sopiikin mainiosti massamarkkinoille.  Voisin kuvitella sen olevan menestys myös pelikerhoissa ja lautapelikahviloissa, jossa pelin voi napata välipalaksi ilman että kenenkään pitää osata sitä etukäteen.

Passiivista ja interaktiivista oppimista

Vaikka Charterstone ei ole ohjekirjojen osa-alueella ihan niin suuri tienraivaaja, kuin miltä aluksi vaikutti, on lautapelien oppimistavoissa silti nähtävissä selkeä muutoskausi. Monissa pelilaatikoissa komeilee kyljessä Watch It Played! -logo, joka viittaa Rodney Smithin suosittuun pelinopetuskanavaan YouTubessa.

Videon katselu voi osittain korvata ohjekirjan lukemisen, mutta kokemuksena se ei korvaa pelaamalla oppimista. Visuaalinen oppiminen sopii monelle, mutta videon rajoitteena on sen passiivisuus ja lineaarisuus.

Helsinkiläinen Playmore Games on kehittänyt pitkään Dized-appiaan, joka pyrkii opettamaan pelin interaktiivisesti pöydän ääressä. Onnistuneen Indiegogo-kampanjaan jälkeen nyt vain odotellaan valmista tuotetta markkinoille.

Tähän mennessä appiin on ilmoitettu tuki viidelletoista pelille, joista osa on laajasti tunnettuja klassikkoja, kuten Carcassonne ja 7 Wonders. Vähän tukevampien harrastajapelien osastoa edustaa lukuisia palkintoja niittänyt Scythe, sekä Eric Langin suunnittelemat Blood Rage ja Rising Sun.

Dized pystyy ainakin teoriassa tekemään lähes mille tahansa pelille sen, mitä Jamie Stegmaier teki Charterstonen kanssa, eli opettamaan pelin askel kerrallaan koko peliporukalle.

Se mitä olen Dizedista nähnyt mm. Lautapelaamaan-tapahtumassa vaikutti lupaavalta. Dized tuskin kuitenkaan tule olemaan lopullinen ratkaisu pelien opetteluun, mutta parhaimmillaan hyvä työkalu muiden ohessa. Tutoriaalit tehdään sellaisella pieteetillä, että niiden valmistuminen vie aikaa. Siinä ajassa me fanaattisimmat uuden kultistit olemme jo ehtineet pelin opettelemaan muilla tavoin. Joskus saattaa kuitenkin käydä tuuri, ja apista löytyy itselle uusi peli. Tulevat Dizedin kehitystyökalut saattavat nopeuttaa tätä prosessia.

Ylivoimaisesti eniten olen innostunut kuitenkin ajatuksesta käyttää Dizedia pelikerhossa, sillä sehän vapauttaa ihmisiä opetustehtävistä. Se tarkoittaa lisää peliaikaa itselleni ja muille vakiopettajille.

Laajemmin katsottuna Dizedin suurin merkitys voi kuitenkin olla - sen lyödessä itsensä läpi -  harrastajamäärien kasvattamisessa. Matalan kynnyksen opettaminen voi lisätä peliharrastajia eksponentiaalisesti. Kuvitellaan vaikka tilanne, jossa joulupaketista paljastuu lautapeli. Toinen vanhemmista kiroaa hiljaa mielessään, kun jälkikasvu inttää pelin pöytään ja sitten pitäisi siitä suorilta onnistua ohjeistamaan peli malttamattoman yleisön kanssa ja vielä saada siitä positiivinen kokemus. Vaihtoehtoisesti voisi lyödä täppärin pöytään, käynnistää apin ja lähteä pelaamaan. Jos tuo onnistuu, on Dized vahvoilla.

Langat yhteen

Kaikesta ylläolevasta näkee, että lautapeliteollisuudessa on havahduttu siihen, että aika harva oikeasti pitää ohjekirjojen lukemisesta. Asiasta käytiin juuri mielenkiintoista keskustelua Lautapeliseuran foorumilla.

Eri ihmiset oppivat asioita eri tavoin. Toisilla lähtevät ajatukset harhailemaan välittömästi, jos he joutuvat vain passiivisesti seuraamaan videota tai pöydässä yhden pelaajan selittämistä. Pelaamalla oppiminen on monelle mieluisin tapa ottaa uusi peli haltuun.

Ohjekirjoista tuskin päästään vielä hetkeen eroon, eikä se ole tarpeenkaan. Kunhan julkaisijat kiinnostuvat panostamaan tähän puoleen nykyistä enemmän sen sijaan, että luotetaan fanien ja muiden toimijoiden tekevän peleihin apulaput ja ohjevideot. Dizedilla on sentään solmittu yhteistyökuviot useamman julkaisijan kanssa ja esimerkiksi Portal Games tekee yhteistyötä Watch It Playedin kanssa. Hyvien ohjekirjojen kirjoittaminen onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Ehkä palaamme siihen vielä myöhemmin.