Ennakkotestissä: Long Live the Queen

by 13.54.00 0 kommenttia

Pääsimme pelikerhossa testaamaan esituotantoversiota LudiCreationsin tulevasta kaksinpelistä. Peli on tätä kirjoittaessani vielä Kickstarterissa, mikä olikin syy tähän pikaiseen arvioon. 


Henkivartijani Kurt kuunteli korvanappiaan vakavana ja tarttui olkapäähäni.
-- Milady, sisarenne palkkalistoilla oleva salamurhaaja on nähty lähistöllä. Meidän täytyy siirtyä välittömästi turvallisempaan paikkaan.
Kirosin hiljaa mielessäni, minulta ei puuttunut enää kuin yhden pahaisen aatelismiehen kannatus, ja minut kruunattaisiin  Axian alamaailman kuningattareksi. Silloin kelvoton sisareni saisi maistaa omaa lääkettään, lähettäisin hänet 20 vuodeksi sähkötuoliin. Siinäpä oppisi, että synnyin neljää minuuttia aiemmin ja siten olen pomo.
-- Hyvä on, siirtykäämme laitakaupungin turvapaikkaamme. Siellä ei näy yleensä ristinsielua, sanoin Kurtille.
Muutamaa minuuttia myöhemmin pilottini jätti meidät kyydistä lähelle turvataloamme. Kaikkialla oli hiljaista. Tunsin voiton olevan lähelläni kävellessämme kohti turvapaikkanamme toimivaa toimistorakennusta. Tarttuessani ovenkahvaan Kurt nytkähti samalla kun kuulin kaukaisen laukauksen ääneen. Tarkka-ampuja! Tiesin, että Kurt oli mennyttä. Vain minä olin jäljellä. 
Heittäydyin sisälle ja juoksin kohti hissiä. Sen ovi oli juuri sulkeutumassa, en ehtisi ajoissa. 
Silloin onneni kääntyi, näin hissistä tulevan käden pysäyttävän oven. Juoksin sisään ja kiitin nuorta naista. Hän vain puhalteli hubbabubbapalloaan samalla kun kuunteli kuulokkeistaan musiikkia.
Painoin hissin nappia kuutoskerrokseen, kohta olisin turvassa. Ehdin hymyillä vain sekunnin ennen kuin tunsin kuulokkeiden narun kietoutuvan kaulani ympäri.
-- Valkoinen Ruusu lähettää terveisiä, kuiskasi salamurhaajan oppitytär.

Alkuperäiselle uskollinen animeversio.
Kuningatar on kuollut ruttoon, keltakuumeeseen tai johonkin muuhun Pandemicista karanneeseen kulkutautiin. Kuolema yllätti valtakunnan housut kintuissa, eikä virallista perijää oltu julistettu. Kaksoset Musta Ruusu ja Valkoinen Ruusu unohtavat kaiken sisarrakkautensa pelatessaan valtaistuinpeliä.

Kruunun voittaa itselleen joko keräämällä tarpeeksi kannatusta tai ihan vain pikkuisen murhaamalla siskokullan.

Long Live the Queenistä on tarjolla kaksi versiota. Toinen käyttää alkuperäisen vuonna Japanissa 2014 ilmestyneen pelin anime-kuvitusta, toinen on sijoitettu LudiCreationin viimevuotisen Crisis-pelin dieselpunk-maailmaan, Axiaan. Tässä jälkimmäisessä versiossa prinsessat ovat jengipomoja, jotka taistelevat alamaailman kuningattaren tittelistä.

Näistä kahdesta preferoin itse rouheaa dieselpunkkia. Kuvituksessa on enemmän asennetta ja kaikki laatat ovat erinäköisiä. Alkuperäisessä kummallakin pelaajalla on identtiset hahmot. Anime-versio on kyllä sekin ihan nätti, pidin sen ulkonäöstä pelatessa enemmän kuin mitä ennakkoon epäilin.

Tuurin ja taktiikan leikkauspisteessä

Long Live the Queenista voi löytää vaikutuksia Love Letteristä, Catanista ja shakista. Eri hahmojen voimat ovat lovelettermäisiä kun taas taistelu mustan ja valkoisen välillä sekä siirtojen miettiminen tuo mieleen fiilikseltään shakin. Seassa on vielä catanilaista nopanheittoa, joka tuo peliin vahvan tuurielementin.

Kummallakin pelaajalla on 12 hahmolaattaa: Sniper, Assassin, Schemer, Noble, Gambler, Princess, Guard ja kaksi Recruittia.

Hahmot asetetaan pöydälle numeroista 2-12 muodostuvan rivin molemmin puolin. Prinsessat tulevat kuvapuoli ylöspäin keskelle, eli seiskan kohdalle. Loput laatat pelaajat saavat asetella kuvapuoli piilossa muille paikoille. Vuorollaan pelaajat heittävät kahta noppaa, ynnäävät tuloksen ja sillä kohdalla lautaa oleva hahmo joko kääntyy esiin tai jo esillä ollessaan saa käyttää erikoiskykyään.

Perusasetelma. Vasemmalla vaikutusvalta tokeneita. Pelaajien hahmot vastakkain. Osa näkyvissä, osa ei. Vastakkaisen pelaajan Master-kortti on paljastunut. Siellä on siis kaksi salamurhaajan oppipoikaa jossain väijymässä. Kuva on otettu Tabletopiasta, jonka avulla peliä voi kokeilla. Myös Vassal-versio on olemassa.
Alkuasettelu siis määrää pitkälti strategian, jota pelissä aikoo toteuttaa. Kuten vähintään kaikki Catania pelanneet tietävät, kahta kuusitahoista noppaa heittämällä saa todennäköisimmin summaksi jotain 5-9 väliltä, kun taas 2-4 ja 10-12 tulevat harvemmin. Keskelle lautaa tulee siis sijoittaa tyypit, jotka ovat omalle strategialle tärkeimmät.

Steampunk-versio
Tarkka-ampuja kääntää kuvapuolen alaspäin siitä vastapuolen laatasta joka on yhtä etäällä laudan kohdasta 7 kuin se itse. Eli kakkosesta ammutaan kahteentoista, kolmosesta yhteentoista jne. Salamurhaaja kääntää vastapäisen laatan vatsalleen. Molemmat myös tuottavat punaista, voimakkuutta symboloivaa vaikutusvaltaa.

Juonittelija ja Aatelinen tuottavat taloudellista vaikutusvaltaa. Juonittelija  voi lisäksi vähentää vastustajan vaikutusvaltaa ja Aatelinen ostaa sitä lisää. Uhkapeluri pöllii vastustajan vaikutusvaltatokeneita.

Prinsessa voi kääntää minkä tahansa kuvapuoli alaspäin olevan oman laattansa ympäri. Jos prinsessa koskaan kääntyy ympäri, on peli hävitty.

Pilotti siirtelee omia laattoja eri paikkoihin, Vakooja vastustajan laattoja. Viihdetaiteilija voi vaihtaa vastustajan kanssa jonkun vaikutusvaltatokenin päittäin. Kaikki kolme tuottavat myös sinistä vaikutusvaltaa (oveluutta).

Henkivartija voi ottaa Tarkka-ampujan tai Salamurhaajan iskun viereisen hahmon puolesta. Se on siis erittäin näppärä Prinsessan rinnalla.

Alokkaita on kaksi. Ne kopioivat alussa Mestariksi valitun hahmon ominaisuudet. Yksi vaikutusvaltaa tuottavista hahmoista valitaan alkuasettelussa Master-laataksi ja pistetään sivuun. Alokkaat kopioivat masterin voiman, eli käytännössä pelaaja voi siis valita yhtä hahmoa kaksi kappaletta.
Jos pyrkii lopettamaan pelin lyhyeen murhaamalla vastustajan prinsessan, kannattaa ehkä ottaa masteriksi Tarkka-ampuja tai Salamurhaaja.

Mitkä fiilikset jäi?

Long Live the Queen skaalautuu pelikerrasta riippuen varovaisesta kyttäilystä ja vaikutusvallan keräilystä aina sellaiseen “puukkotappelu hississä” tason brutalismiin. Nopan heittäminen on se helpoin vaihe, se kertoo mikä hahmo toimii, jos toimii. Hahmoilla on aloite-numerot, pienemmän omaava toimii ensin, Tarkka-ampuja on nopein ja Vakooja hitain. Se pitää ottaa huomioon suunnitellessa taktiikkaa.

Korttitaide vertailussa.
Suurin pähkäily itselläni  liittyy kuitenkin miltei aina hahmojen toiminnan jälkeiseen mahdollisuuteen vaihtaa kahden vierekkäisen hahmon paikkaa.

Prinsessa on lähtöruudussaan varsin haavoittuvainen. Nopasta paukkuu 6-8 välillä toimintoja niin usein, että edes Henkivartija vieressä ei riitä pitkään. Vastustajan Tarkka-ampuja ja Salamurhaaja kun tulevat oikeille paikoille, alkaa olla kiire päästä liikkeelle.

Myös silloin kun vastustajan Alokas on edelleen salaisuus on pirullista miettiä uskaltaako Prinsessaansa siirtää. “Mitä jos se onkin Salamurhaaja vain odottamassa että pakenen tuota ampumapaikkaa hakevaa Tarkka-ampujaa?”

Myös Master-korttiaan voi vaihtaa, mikä tuo jälleen huikeasti lisää mielenkiintoisia optioita: Miten vaikuttaisi peliini jos nuo kaksi korttia muuttuisivat äkkiä tarkka-ampujiksi. Vaihtoehtoja tuntuu olevan yllättävän paljon, vaikka noppatuurilla onkin merkitystä. Peli tarjoaa kuitenkin paljon vaihtoehtoja, joilla tuuria voi kasvaneiden todennäköisyyksien muodossa muuttaa itselleen suotuisammaksi.

Korostan sitä,että mielipiteeni syntyivtä vain kolmen pelikerran kokemuksella. Nopein pelimme oli ohi ehkä kymmenessä minuutissa, pisin kesti lähes puoli tuntia. Meillä on aika paljon kaksinpelejä ja on hyvin harvinaista, että sellainen koukuttaa sen verran että jaksaisimme sitä kolme erää putkeen. “Otetaan nyt vielä yksi erä”, ei ole ihan käytetyimpiä lauseita pelatessamme, mieluummin vaihdetaan peliä.

Kerhosta lähtiessämme juttelimme, että Long Live the Queen on oikeastaan ihan hyvä peli, mutta tuskin sellainen mitä pitäisi saada omaan hyllyyn. Ei se varmasti saisi paljoa huomiota, mieluummin pelaamme jotain isomman laatikon peliä.

Seuraavana aamuna kahvipöydässä kuitenkin Annikan kanssa todettiin, että kumpikin oli yön aikana tullut osittain katumapäälle. Long Live the Queen on itse asiassa varsin harvinaislaatuinen peli, eikä kokoelmassamme oikeastaan löydy sille mitään yhtä hyvää kilpailijaa. Se luo sellaisen kaksintaistelun, älyjen mittelön, kissa-ja-hiirileikin, jota oikeastaan todella harva peli kokoelmassamme tarjoaa (varsinkaan suosimiemme vähänkonfliktisten europelien rinnalla). Katsokaas, LLtQ on kuin kiihkeä klassinen kaksinpeli, vähän kuin shakki jossa, jossa ollaan koko ajan...no…  shakkitilanteessa, eli kuningas on välittömässä hengenvaarassa.

Abstraktin nappulansiirtelyn sijasta LLtQ kuitenkin tihkuu teemaa. Osapuolten välissä ei ole kuin kahden sentin pahvisuikale. Kuolema tuntuu hengittävän naamalle jatkuvasti, ei ole mitään selustaa johon piilottaa Prinsessansa. Voihan sitä koittaa juosta reunoille, mutta nurkkaan siinäkin ajautuu. Suvantokohdat pelissä ovat vähässä tai ainakin koko ajan niiden aikana vastustaja tekee strategisia liikkeitä, jotka johtavat parin vuoron päästä paskamyrskyyn omassa päädyssäsi.

Kerran tein alkuasetteluni vähän vasurilla ja jouduin tilanteeseen, jossa Prinsessani oli keskellä motissa henkivartijansa kanssa, samalla kun pari Annikan salamurhaajan oppipoikaa lähestyi molemmilta sivuilta ja tarkka-ampujakin haki paikkaa. Menin paniikkiin, en saanut tuotantoani toimimaan ja pelkästään säntäilin eestaas odottaen ihmettä. Ei sitä tullut, tuli puukkoa keuhkoon keskellä kenttää. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

LLtQ vaikuttaa peliltä, joka voisi olla moderni klassikko: 24 laattaa, kaksi noppaa, loputtomasti taktikoitavaa. Kickstarter-julkaisuna tämä saattaa jäädä länsimaissa pienen kulttipelin asemaan.




Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti