Mini-con omalle kaveriporukalle

by 13.36.00 0 kommenttia


Eilen vietettiin meillä Saartojen residenssissä iloinen ja varsin onnistunut peli-ilta 15 hengen voimin. Mitä opimme?

Vaimon kanssa ideoimme keväällä, että olisi hauska järjestää isompi peli-ilta. Vitsikkäästi keksimme tapahtumalle nimen Siege Mini-con. Siegehän tarkoittaa saartoa (koittakaa olla tikahtumatta nauruun siellä ruudun toisella puolella). Se olisi varmaan jäänyt idean tasolle, jos Annika ei olisi potkinut sitä eteenpäin. Niinpä teimme alustavan vieraslistan ja Facebookin tapahtuma-sivun, jota kautta kutsut lähetettiin.

Ennakkohypetystä

Kutsu lähti reilua kuukautta ennen peli-iltaa, jotta se pääsi ihmisten kalenteriin ajoissa. Tästä saatiin hyvää palautetta. Peli-ilta oli kesäkuinen torstai. Toiset vieraista olivat lomalla, toiset eivät. Arki-ilta toimi hyvin sikäli, että kesäviikonloput ovat ihmisillä usein buukatut. Noin kolmessa tunnissa saa kuitenkin pelattua jo yhden raskaan pelin tai useamman kepeän. Vähemmän peleistä kiinnostuneet puolisot myös tietävät, että ilta sentään loppuu kohtuullisessa ajassa.

Siege Mini-conin tapahtumasivulla tehtiin myös selväksi, mistä illassa on kyse. ”Pääpaino pelaamisessa, mutta seurustellakin saa”. Tämä asetti sellaisen pohjavireen, että ei jäätäisi alkuun tunniksi vaihtelemaan kuulumisia.

Pelejä esiteltiin kutsuvieraille Facebookin kautta ennakkoon kuvin ja sanoin.
Kutsuimme ystäväperheitä, joissa oli peliharrastajia. Muutamalle jästille lähetettiin myös kutsu, mutta heille tuli joko este tai kenties illan teema ei tuntunut omalta. Saimme kuitenkin yksitoista vierasta oman nelihenkisen porukkamme jatkoksi. Se tarkoitti 2-3 pelipöytää.

Facebook-sivuilla hypetimme tapahtumaa viimeisen viikon ajan postailemalla kuvia pelivalikoimasta, kertomalla isäntäväen suosikeista ja linkkailemalla blogini peli-esittelyihin.


Tilajärjestelyistä ja tarjoilusta

Vanhassa rintamamiestalossamme on onneksi pitkä ja melko tilava olohuone, ja siihen on suurten oviaukkojen avulla vielä yhteydessä työhuone ja ruokailutila. Tämä mahdollisti melko yhtenäisen alueen ”conille”.

Kaksi isoa kuuden hengen ruokailuryhmää aseteltiin rinnakkain olkkariin. Iso sohvapöytä ja ruokailutilan neljän hengen pienempi ruokapöytä olivat varalla. Pöytiä oli riittävästi, tuolit vähän huolettivat, mutta kokoon saatiin raavittua riittävästi istumapaikkoja. Raahasin kellarista vielä saunan pukuhuoneen penkinkin avuksi.

Tarjoilut päätimme hoitaa kevyen kaavan mukaan. Iso termari kahvia, mehua ja limsaa juomisiksi. Karjalanpiirakoita, dipattavia vihanneksia, keksejä, karkkia ja sipsejä naposteltaviksi. Sipsit ja lautapelit ovat kyllä vähän huono yhdistelmä, sillä rasvaiset ja suolaiset sormet sottaavat pelejä. Suurin osa peliemme korteista on kuitenkin muovitettu ja peleissä saa mielestäni näkyä se, että niitä on pelattu. Sipsit saivat siis pohdintahetken jälkeen jäädä menuun.

Vieraat toivat myös tullessaan mehuja, leivonnaisia, mansikoita ja suklaata. Mitään ongelmaa tarjoilu ei muodostanut. Asettelimme noutopisteen ruokailuhuoneeseen ja ihmiset söivät pelitauoilla siellä, samalla vaihdellen kuulumisia. Tämä toimi siis hienosti ilman suunnitteluakin.

Viticulture kuudelle oli ehkä turhan pitkä kokemus yhden illan tapahtumaan.

Pelivalinnat

Ohjelmassa lähdettiin liikkeelle siitä, että kaikille löytyy jotakin. Vieraina oli peliharrastajien lisäksi niin lapsia kuin vähemmän peleistä kiinnostuneita puolisoita. Pelejä emme lyöneet ennakkoon lukkoon, mutta listasimme itsellemme työkaluksi suosikkejamme maksimipelaajamäärien, peliajan ja (karkeasti) raskauden mukaan. Se näytti tältä:

Fillerit: 6Nimmt! (2-10), Bang! The Dice Game (3-8), Love Letter (2-4)
”Epäpelit”: Dixit (2-6), Spyfall (3-8).
Perhepelit: Hotel Samoa (2-6), Tobago (2-4), New York 1901 (2-4), Splendor (2-4), Colt Express (2-6), Alhambra (2-6), Port Royal (2-5), King of Tokyo (2-6).
Harrastajille: 7 Wonders (3-7), Power Grid (2-6), Viticulture (2-6).
Lastenpelit: Casino Hot Dog (2-4), Lohikäärmeiden aarre (2-5), Kilpikonnakisa (2-5)

Viticulture herätti harrastajissa ennakkoon kiinnostusta, joten yksi kuuden hengen pöytä osoitettiin heti sille. Muutama kaveri oli pelannut sitä viikkoa aiemmin meillä, joten jätin opettamisen tälle kaksikolle. Kuvittelin että peli kestäisi noin puolisentoista tuntia ja se ehdittäisiin pelaamaan vielä toistamiseen eri kokoonpanolla, mutta kuudella hengellä se veikin koko illan, varsinkin kun peli oli puolelle pelaajista uusi.

Kakkospöydässä pelattiin keveämpiä perhepelejä. Koska Piia ja Hanna olivat porukan vähiten pelanneita, päätimme aloittaa ”epäpelillä”, eli Dixitillä. Sitä ei ollut Akikaan pelannut ennen, joten tämä puutos oli hyvä korjata. Minä ja Pirjo olimme taas pelanneet tahoillamme peruspeliä kyllästymiseen asti, joten liki korkkaamaton Memories-lisäri otettiin yksistään käyttöön. Dixit on aika varma nakki, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Hauskasti juuri Piia ja Hanna olivat pisteissä ensimmäinen ja toinen pelin päättyessä. Memories on sitä paitsi upean näköinen korttisetti, joten jo senkin vuoksi peli oli nautinto.

Vihje "Tammikuu" pelaajien pohdinnassa Dixitin Memories-korteilla.

Kolmospöydässä Annika lähti urheasti vetämään kolmelle nuorimmalle osallistujalle King of Tokyota. Puolentoista vuoron kuluttua poikalauma juoksi jo leikkipyssyt kädessä ympäri kämppää. Pian sen jälkeen pojat siirtyivät Minecraftin pariin. Tämä oli toisaalta odotettu tulos. Tärkeintä oli, että pojat tunsivat saaneensa osallistuttua myös lautapeleihin.

Jutustelua ja junaryöstö

Harrastajapöydässä Viticulture eteni hitaasti. Kakkospöydän aikuiset siirtyivät Dixitin jälkeen tarjoilujen ja jutustelun pariin. Lastenpöydän alakoululainen Santeri ilmaisi halunsa pelailla aikuisten kanssa, kun pienimmät minettivät.

Pirjo, Hanna ja Piia näyttivät nauttivan kahvijutusteluistaan ruokailutilassa. Niinpä minä, Aki, Santeri ja Annika päätimme pelata Colt Expressiä. Santeri ja Aki olivat molemmat pelanneet joskus Robo Rallya, joten oman hahmon liikkeiden ohjelmointi oli helppo opettaa. Colt Expressin villin lännen junaryöstöteema - ja se todella makea koottava kolmiulotteinen pahvijuna - tekevät tästä tosi mainion perhepelin. Nauroimme kippurassa, kun yhteen vaunuista harhaillut sheriffi ryssi kaikkien ohjelmoinnin. Hetken aikaa yhdessä vaunussa kiipeiltiin vaunun ja sen katon väliä noin kymmenen kertaa. Sheriffi ampui meitä niin paljon, että pelkäsin jo hetken, että tinatähdeltä loppuvat panokset.

Akin pelaama Doc sai ryöstettyä veturista kaivosmiesten palkkarahasalkun ja muualta junasta ison kasan jalokiviä. Viime vuoroina Annikan pelaama intiaanityttö Cheynne jahtasi puukko ojossa karkuun juoksevaan Docia. Viimeisillä hetkillä Cheynne varasti salkun ja luulimme jo sen ratkaisseen voiton. Rahoja laskiessa Aki oli kuitenkin jalokiviensä turvin vaivaiset $50 Annikaa edellä ja juhli voittoa. Ghostilla pelannut Santeri pärjäsi myös hyvin, itse en saanut Djangolla junasta kuin lounasrahat käärittyä.

Odotellessamme Viticulturen päättymistä ehdimme vielä pelata isommalla poppoolla 6Nimmtiä. Viticulture-pöydässä Henrin saama hyvä pistejohto kaventui loppua kohden ja Tero kiri siinä voittoon. Ramin, Olavin, Juhan ja Janin sijoituksesta en päässyt kärryille omilta peleiltäni.

Colt Expressiä naurettiin liki hysteerisesti jo neljällä pelaajalla. Kuudella tämä olisi varmasti vielä huisimpi peli.

Mitä jäi kokemuksesta käteen?

Tarjoilu- ja tilajärjestelyt toimivat hyvin. Rento ”peliä tilanteen mukaan”-järjestely toimi myös, eikä jatkossakaan tarvitse tehdä mitään istumajärjestyksiä tai lyödä pelejä lukkoon etukäteen.

Henkkaa tuurannut Tatsi-koira johdossa vielä tässä vaiheessa.
Viticulture oli pelaajista mielenkiintoinen ja se herätti himoa uuteenkin peliin uusilla taktiikoilla. Kuusinpeli kesti vain liian kauan. Ramia näen niin harvoin, että olisin mielelläni pelannut samassa pöydässä ainakin yhden pelin. Opetus: ensi kerralla ei yli tunnin kestoisia pelejä pöytään.

Lastenpelit eivät menneet ihan nappiin. King of Tokyo oli liian hidastempoinen tai monimutkainen opettaa. Ehkä olisi ollut parempi tehdä kaksi perhepelipöytää ja jakaa aikuiset ja muksut suunnilleen tasan niihin. Colt Express esimerkiksi toimi sekaporukassa kuin… no, junan vessa. Tosin meidän Sampo olisi luultavasti kyllästynyt lautapeleihin joka tapauksessa parin kierroksen jälkeen. Tärkeintä on, että lapsilla oli muutakin tekemistä tarjolla kuin lautapelit. Ja kiinnostuneet lapset pitää myös päästää pelaamaan.

Siege Mini-Con saa varmasti jatkoa vielä tänä vuonna. Nyt jäi monia hyviä tyyppejä kutsumatta ja espoolainen kaverikin ilmoittautui jo etukäteen perheineen seuraavaan. Lisätuoleja keräilemällä saataisiin kyllä reilut 20 henkeä meillekin pelaamaan. Jos kiinnostus kasvaisi senkin yli, niin pohdittiin jo Littoisten seurakuntatalon salin vuokrausta. Sitä on käytetty usein aiemmin perhejuhlissa. Sinne saisikin jo sellaisen porukan, että paikallisella tasolla Junacon jäisi yhden päivän kävijämäärältään miltei kakkoseksi.

Pallo lähti sikälikin pyörimään, että vieraiden lähtiessä juteltiin jo siihen tapaan, että joku muukin ehkä järjestää vastaavanlaisen tilaisuuden ja kutsuu tämän illan porukoita vastavierailulle. Lautapeliharrastus tuntuu elävän ja voivan hyvin. Uudet loistavat perhepelit tuovat jatkuvasti uusia harrastajia. Pelejä tutuille pelauttamalla ympärille kasvaa nopeasti iso pelaajapooli.

Millaisia kokemuksia sinulla on suurempien peli-iltojen järjestelyistä sekaporukoille? Vinkkejä ja pelisuosituksia otetaan kiitollisuudella vastaan.



Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti