Digitaaliset lautapelit - uhka vai mahdollisuus?

by Kai Saarto 13 marraskuuta 0 kommenttia Artikkelit lautapeli

Olen hankkinut eri alustoille yhteensä viitisenkymmentä lautapelien digiversiota. Toiset ovat saaneet runsaasti pelikertoja ja toiset jääneet kertakokeiluun. Mielenkiintoisempaa kuin yksittäisen digitaalikäännöksen uskollisuus tai toimivuus ovat kuitenkin ne tunteet, joita digitaaliset lautapelit tuntuvat meissä harrastajissa aiheuttavan. Kun ne nousevat keskustelunaiheeksi, monelta nousevat karvat pystyyn. Siitä jutun korni otsikko.

KAI SAARTO

Kun ihminen keksi tietokoneen, aivan ensimmäisten niille ohjelmoitujen pelien joukossa oli ristinolla. Perässä seurasivat nopeasti othello, shakki ja backgammon.

Kaupalliset shakkitietokoneet tulivat markkinoille 1970-luvulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä niiden keinoäly oli päässyt shakkimestarien tasolle. Kamppailu maailmanmestaruustittelistä ihmisen ja koneen välillä herätti maailmanlaajuisesti mielenkiintoa 90-luvulla, kun Garry Kasparov ja IBM:n Deep Blue ottivat toisistaan mittaa. Nykyään jopa älypuhelinsofta pystyy nousemaan suurmestaritasolle.

Ihmisen ja koneen kamppailu on viime aikoina jatkunut Go-pelissä, jossa Googlen AlphaGon ja eteläkorealaisen mestarin Lee Sedolin väliset ottelut ovat päässeet meilläkin otsikoihin. Kun Lee Sedol hävisi ottelut 4-1, sanottiin Gon kauneuden kuolleen. Leen yllättävä voittosiirto neljännessä pelissä - siirto 78- oli ainoa kohtaamisen ainoa valopilkku ja se sai nopeasti lempinimiä, kuten "Jumalan siirto" tai "Ihmiskunnan viimeinen puolustus".

Veteen piirretty vektori

Lähdetään pohdinnassa liikkeelle siitä niinkin perustavanlaatuisesta kysymyksestä, kuin missä menee raja videopelin ja lautapelin välillä? Eron tekeminen ei ole lainkaan niin yksinkertaista kuin vaikka viisi vuotta sitten. Otetaan muutama käytännön esimerkki.

Mansion of Madnessin apuappi hoitaa pelinjohtajan tehtävät.

Mansions of Madness: 2nd Edition (2016) eroaa ensimmäisestä versiosta merkittävimmin lisäämällä siihen sovelluksen, joka hoitaa pelinjohtajan tehtävät ja sallii kaikkien pelata samalla puolella. Pelaava kansa on arvostanut toisen painoksen selvästi ensimmäistä korkeammalle (BGG keskiarvo 8.3 vs 7.4). Appi vaaditaan pelaamisen, joten onko Hulluuden kartanoiden toinen laitos nyt sittenkin videopeli? Pöydälle levitettynä se kyllä näyttää edelleen kovasti lautapeliltä.

Toinen sovelluksen vaativa lautapeli on World of Yo-Ho (2016), jossa älypuhelimet toimivat fyysisellä pelilaudalla liikuteltavina purjelaivoina. Kännykkä tietää missä kohtaa lautaa sijaitsee ja ikään kuin sulautuu taustaansa. Kännykän ruudulla laiva ampuu tykeillä ja ottaa osumaa toisen ammuksista. Peli näyttää metkalta, mutta on aiheuttanut huolta lautapelaajien keskuudessa siitä, että jossain kohtaa laitteet eivät enää tue softaa ja peli muuttuu jätteeksi.

World of Yo-Ho vaatii jokaiselle pelaajalle älypuhelimen toimiakseen.

Sillä aikaa kun markkinoille on saatu muutama yllämainittujen kaltainen hybriditapaus, ovat lautapelien puhtaasti digitaaliset versiot lisääntyneet eksponentiaalisesti. Tableteille ja puhelimille näitä löytyy jo mittava valikoima.  Viime kuukausina myös PC:n Steam-pelikauppa on saanut lukuisia uusia nimikkeitä. Bittikäsittelyyn pääsevät nykyään jo muutkin kuin klassikot ja kepeät perhekaliiberin pelit. Pelkästään Asmodeelta on tulossa lähiaikoina Scythen, Terraforming Marsin ja Zombiciden digitaaliset inkarnaatiot.

Puhtaiden digilautapelien ja appia vaativien lautapelien välimaastoon asettuvat lautapelit, jotka saavat jonkinlaista lisäarvoa digipuolelta. Sherlock Holmes Consultive Detectiven ja Mechs vs Minionsin tehtävänantoja voi kuunnella appsilta ääninäyteltynä tunnelmaa lisäämään. Pistelaskua tai muuta vähän monimutkaisempaa laskutoimitusta varten on myös kehitetty erilaisia apuohjelmia lukuisiin eri peleihin. Kokeilin itse muun muassa 7 Wondersin pistelaskuria ja Dominioniin pakat arpovaa appsia. Kumpikaan näistä ei tuonut juuri mitään lisäarvoa, päinvastoin oli näppärämpää hoitaa asiat “luomuna”.

Joissain tapauksissa raja lauta- ja videopelin on hyvinkin häilyvä, sanotaanko veteen piirretty vektori. Jos jokin rajaus on pakko vetää niin, niin katsoisin sen kulkevan siinä, onko appi välttämätön pelin pelaamiseen. Jos on, niin kyseessä on videopeli, joka hyödyntää lautapelin ominaisuuksia. Jos peliä voi pelata ilman älylaitteita, se on lautapeli.

Puolesta vai vastaan?

Mielipiteet ovat vahvoja lähes poikkeuksetta ottaessani digitaalisen lautapelaamisen esille harrastajaporukoissa. Moni näkee digipelit uhkana tai täytenä turhuutena.

Osittain tämä johtuu todennäköisesti siitä, että lautapelaaminen on monelle jo lähtökohtaisesti  vastareaktio näyttöpäätteen tuijottelulle ja älylaitteiden kautta käytävälle yhteydenpidolle. Lautapelit antavat luontevan foorumin ihmisille istua samaan pöytään ja nauttia toistensa seurasta.

Voi kysyä, mitä järkeä on pelata digilautapeliä, sillä lautapelithän on tarkoitettu naamakkain pelattaviksi? Videopelit ovat omassa ympäristössään parempia ja selvästi monipuolisempia viihdyttäjiä kuin nolliksi ja ykkösiksi mutatoitununeet lautapelit.

Osa lautapelien viehätystä on kuitenkin muiden voittamisessa ja oman pelaamisen optimoinnissa. On myös tilanteita, joissa peliseuraa ei ole yksinkertaisesta tarjolla silloin kun itsellä olisi pelailuun tilaisuus. Näissä tapauksissa digilautapelit voivat tarjota hyvää täsmäkorviketta. Netin kautta on myös mahdollista pelata oikeita ihmisiä vastaan, jos tekoälyn antama haaste ei kiinnosta.

Lords of Waterdeepin PC-versio.

Oma kantani on, että näille kaikille vaihtoehdoille löytyy harrastuksesta tilaa. Jos apin vaativia hybridipelejä alkaa tulla runsaasti markkinoille, ei se ole minulta pois. Jos peli ei enää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua toimi silloisella laitteistollani, niin en usko sen suuremmin harmittavan. En nyt muutenkaan juuri pelaa viisi vuotta sitten hankkimiani pelejä, olivat ne sitten lauta- tai videopelejä. Jos en pelin teknisen elinkaaren aikaan ehdi pelaamaan sitä tarpeeksi niin vika on minussa eikä pelissä.

Lisäarvoa lautapelille antavat apit ovat yksinomaan positiivinen asia, enkä usko että kukaan on niitä vastaan.

Puhtaasti digiversioidut lautapelit ovat nekin minusta aivan mainio asia.  Korttikuningas-Timo totesi minulle, että “digilautapelit ovat lautapelaamisen syöpä”. Timo toki halusi varta vasten haastaa minut perustelemaan kantaani asettumalla korostetusti vastakkaiseen leiriin.

Asiaa pohtiessani löysin puolustuspuheeseeni muutaman pointin. Ensinnäkin digiversiot lautapeleistä ovat edullisia, joten niitä voi hyödyntää esimerkiksi pelin itselle sopivuuden tarkistamiseen ennen kalliimman version hankintaa. Digipelin kautta voi oppia lautapelin säännöt ainakin suurimmilta osin ja saada ymmärrystä toimivista taktiikoista. On mukavampi oppia perustaktiikat keinoälyä vastaan puolessa tunnissa kuin saada katkerasti turpiinsa kahden tunnin livesession päätteeksi.

Meillä kotona Annika ei mielellänsä pelaisi enää Lords of Waterdeepiä, sillä olen pelannut sitä appina lähemmäs 50 kertaa. Etuni olisi kuulemma kohtuuton. Olen sittemmin pelannut LoW:ia kerhossa kolmen ensikertalaisen kanssa ja jäin siltikin viimeiseksi. Tarvitsen siis kaiken mahdollisen avun.

Vakavammin puhuen digitaalinen lautapeli voi jopa helpottaa pelin fyysisen kopion pöydälle saantia, sillä pieni kertaus täppärillä pelaten riittänee muistuttamaan miten peliä pelataan, eikä sääntöjä tarvitse tankata yhtä kauan. Tosin vaikutus voi olla myös päinvastainen, jos digiversio tekee asiat selvästi sutjakkaammin. Palaan tähän alempana.

Hyviä ja huonoja kokemuksia

Lopettelen artikkelin esittelemällä lyhyesti omia kokemuksiani muutamista apusovelluksista ja digilautapeleistä.

7 Wonders (beta)

Tätä kirjoittaessani juuri kauppoihin tuleva 7 Wonders -appi toimi hienosti jo ensimmäisestä versiostaan lähtien.  Appi paljastaa kuinka yksinkertainen peli 7 Wonders pohjimmiltaan on. Yhden pelin voi vetää läpi viidessä minuutissa. Fyysinen peli välittää kuitenkin sen sivilisaation rakentamisen kaaren paljon paremmin.

Agricola: ACBAS ei oikein sävyttänyt.

Agricola: All Creatures Big and Small

Agricolan karjatalouspuoleen keskittynyt sisarpeli toimii jotenkuten digitaalisena versiona, mutta ei ole kovin käyttäjäystävällinen.

Viiden pelin jälkeen olin selvittänyt mitä kannattaa tehdä, ja sen jälkeen kiinnostukseni lopahti. En ollut tämän alkuperäistä versiota pelannut ja tutoriaali oli aika hyödytön epäintuitiivisen pelin oppimisessa.

Carcassonne

Carcassonnesta on useampia digiversiointeja. Ilmaiseksi saatava klooni nimeltään JCloisterZone toimii tietokoneella oikein hyvin ja sisältää myös lukuisia lisäosia. Tämän pariin tulee palattua aina silloin tällöin ja tuskin koskaan selviän vain yhdellä pelillä, yleensä pelaan vähintään kolme erää putkeen.

Kuopuksen kanssa pelaamme tätäkin usein kaksistaan siten, että meillä on keinoälyvastus mukana. Hyllyssä olevaan Carcassonneen en enää juuri tartu, mutta tämä digiklooni saa säännöllisesti peliaikaa.

Descent: Road to Legend (apusovellus)

Descent oli ollut tutkallani pitkään, mutta en ollut uskaltanut sitä ostaa. En uskonut saavani sitä pöydälle tarpeeksi usein, jotta rahallisessa sijoituksessani olisi mitään järkeä. Road to Legend -appi muutti kuitenkin kaiken.

Se mahdollistaa käytännössä sen, että tietokone tai täppäri hoitaa pöydäsä Overlordin tehtävät ja kaikki ihmispelaajat voivat olla sankareita. Descent sai siis puhtaan co-op moodin. Appi pitää myös kirjaa kampanjan etenemisestä, joten aikaa säästyy ja käynnissä voi olla useampiakin kampanjoita yhtä aikaa. Road to Legendin avulla luoliin voi uskaltautua vaikka yksin, jos pelikavereita ei ole tarjolla.

Tämä on toistaiseksi kokeilemistani apusovelluksista selvästi paras ja kaikilta osiltaan pelikokemusta parantava lisä. Lisäosina julkaistut fyysiset kampanjakirjat tarvitsevat edelleen yhden pelaajan toimimaan Overlordina, mutta puhtaasti appille tehtyjä kampanjoita on julkaistu jo useampi. Vitosen hintaisina ne antavat todella hyvää vastinetta rahalle. Peruskampanjan ja tutoriaalin sisältävä appi itsessään on ilmainen.

Eclipse

Touko Tahkokallion Eclipse oli pitkään meillä häpeähyllyssä, sillä jättimäisen pelin levittäminen pöydälle ja sääntöjen opettelu tuntui ylivoimaiselta haasteelta.  Steamissä julkaistu digiversio opetti kuitenkin perusteet hyvin ja sen jälkeen oli tosi helppo lopulta pelata sitä oikeata versiota.

Steam-versio toimii myös itsenäisesti oikein mukavana ajanvietteenä. PC:n 4X-pelit vievät yleensä tuntitolkulla aikaa, mutta Eclipsen vetäisee selvästi nopeammin ja se tarjoaa silti ihan riittävän 4X-kokemuksen kaltaiselleni genren satunnaispelaajalle.

Evolution (beta)

Oikein hyvin toiminut beta-versio antoi useammaksi tunniksi kivaa haastetta. Teknisesti peli toimi hyvin jouhevasti. Fyysinen versio on silti selvästi parempi, enkä näe palaavani tämän pariin sen ilmestyessä kauppoihin.

Lords of Waterdeep

LoW kaikilla lisäosan materiaaleilla on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Siinä hyvin peruskauraa olevan työläistenasettelun päälle liimattu D&D-teema jotenkin vain minulle toimii. Pidän molemmista versioista, mutta digiversion saan aina halutessani käyntiin, joten sitä on tullut pelattua todella paljon. Pelilauta ei mahdu kokonaan näytölle,mikä aiheuttaa vähän turhauttavaa skrollailua ja  zoomailua, mutta muuten lisätty äänimaailma ja animaatio tuovat kivasti tunnelmaa.

Race to the Galaxy

Aivan tuoreimpia digipuolen tulokkaita on tämä lähes klassikkosuosiota nauttiva korttipeli. Lautapelinä pidän enemmän noppaversiosta, Roll for the Galaxystä, sillä Race for the Galaxy vaatii paljon enemmän harjaantuneisuutta toimiakseen sutjakkaasti. Race for the Galaxyn oppiminen ja opettaminen ovat molemmat vaikeita tehtäviä. Pelaamani PC-versio hoitaa opettamisen hyvin ja peli sujuu hienosti, Reiskan PC-versio tekeekin kovaa nousua digilautapelieni kärkijoukkoon.

Paras tapa oppia Reiska on on appi. Taidan tarvita tähän jo lisäkorttipaketin.

Ticket to Ride

Menolippu on yksi kestosuosikeistani, mutta fyysistä versiota ei juuri meillä pöydällä näy. Viisivuotias pitää junateemasta ja joskus pelaamme kahdestaan lautapeliä, mutta siinä on vielä muutama juttu vähän turhan monimutkainen poitsulle ja peli kestääkin vähän turhan kauan lapsen näkökulmasta. Kaksinpeli täppärin tai tietokoneen avulla kuitenkin sujuu jo hyvin. Digiversioon saatavat lukuiset lisäosat ja saavutusten metsästäminen ovat käytännössä korvanneet meillä fyysisen version kokonaan.

Tikal

Tikal on Kramer & Kieslingin klassikkopeli, joka on aikoinaan suomenkielisenäkin tullut markkinoille. Päästyäni tätä joskus kaverilla kokeilemaan, koitin löytää omaan hyllyyn kopiota. Tässä kävi tuuri vasta ihan hiljakkoin, mutta väliajalla iPadille ostamani appi on toiminut hyvänä korvikkeena. Digiversio on aika hajuton ja mauton toteutukseltaan, mutta pelin sydän toimii moitteettomasti tarjoten kivasti pähkäiltävää.

Splendor

Splendor on yksi parhaiten toteutettuja digiversiota lautapelistä. Tuotannonrakennus on Splendorissa itselleni se koukku ja peli etenee ruudulla todella sutjakkaasti. Digiversiossa on lisähaasteita, eräänlaisia passleja ratkottavaksi. Olen pelannut PC-versiota ainakin 50 erää ja aina välillä tulee palattua tämän pariin. Pokerinappuloiden kolinakin kuulostaa niin aidolta, että ne miltei tuntee hyppysissään.

Splendor toimii mainiosti niin diginä kuin livenä.

Star Realms

Ylivoimaisesti eniten pelaamani digilautapeli on Star Realms.  Fyysistä versiota pääsee pelaamaan aika harvoin, mutta PC-versiota olen tahkonnut satoja kertoja. Varsinkin pöhkösti korttipelissä toteutettu vaikutusvallan laskeminen on automatisoituna selvästi peliä nopeuttava juttu. Digiversiossa on myös kampanjoita, jotka tuovat hiukan lisää kiinnostavuutta keinoälyä vastaan pelatessa.

Ilmaisesta demoversiosta riittää iloa jo useaksi tunniksi. Olen hitaasti ostellut ensin täysversion (parempi AI-vastus ja nettiturnaukset) ja sitten 1-2 lisäosaa. Peliin ei kyllästy pitkänkään väännön jälkeen. Jostain syystä samaa pelimoottoria soveltava Cthulhu Realms ei sitten taas maistunut minulle laisinkaan. Odottelenkin mielenkiinnolla tulevaa Hero Realmsin digiversiota.

Jälkisanat

En edes ehtinyt vielä käsittelemään Tabletopian tai Tabletop Simulatorin tapaisia ohjelmia tai sivustoja, joiden kautta voi pelata eri puolilla maailmaa asuvien harrastajien kanssa omia suosikkipelejään (BoardGameArena, BrettSpielWelt, Yucata jne.). Herkullista olisi ollut myös käsitellä sitä, saako digimuotoisen lautapelisessionsa merkitä BGG:n tilastoihinsa pelikerraksi vai ei. Lopetan kuitenkin tähän ja siirryn yhteenvetoon.

Otsikon kysymykseen oma vastaukseni on ehdottomasti, että digitaaliset lautapelit ovat mahdollisuus. Mahdollisuus saada videopelaajia ja muita satunnaisempia harrastajia vahvemmin lautapelien pariin. Ne lisäävät lautapelien näkyvyyttä ja tarjoavat peliseuraa silloin kun kasvotusten pelailu ei ystävien kanssa onnistu.

Lautapeleille suunnitellut lisäsovellukset voivat myös parantaa pöydän ääressä koettua kokemusta huomattavasti. Appi voi hoitaa ikävämpiä rutiinihommia, auttaa pelin oppimisessa tai hankalammissa laskutoimituksissa, jopa hoitaa yhden pelaajan roolin kuten Descentin ja Mansions of Madnessin kohdalla on nähty. Lisätyn todellisuuden tapaiset ratkaisut voivat tulevaisuudessa tuoda vaikkapa figupeleihin mahtavia tunnelmaa kohottavia efektejä.

Lähitulevaisuudessa pelit tulevat vain parantumaan. Analogisen ja digitaalisen osaamisen kekseliäät yhdistelmät luovat entistä hauskempia, mukaansatempaavia pelihetkiä.