Viiden suora: kirppislöydöt 2016

by Annika Saarto 29 syyskuuta 0 kommenttia Kirpparilöydöt lautapeli Viiden suora

Vertailemme sarjassa viittä tietyn teeman peliä keskustelevalla tyylillä. Tämä on siis viiden suora, ei viiden parhaan suora. Tällä kertaa aiheena ovat kirppiksiltä tekemämme lautapelilöydöt vuonna 2016.

Kierrämme kirpputoreja paljon ja antaumuksella, ja ainakin puolet lautapelikokoelmastamme on tämän harrastuksen satoa. Yleensä tsekkaamme monta kirppistä samalla kierroksella. Norra linjen suuntautuu Turusta Raisioon päin ja sen takaisille pohjoisemmille kunnaille, kun taas Södra linjen käsittää kaarinalaiset metsästysmaat. Vieraammissa kaupungeissa meille on tullut lähestulkoon tavaksi googlata paikalliset kirpparit ja katsastaa niiden anti.

Sininen ja punainen kilpikonna ovat päässeet yhtäaikaa maaliin.

1. Kilpikonnakisa

Reiner Knizian Kilpikonnakisa julkaistiin vuonna 2004. Se on vakiinnuttanut ihan hyvän aseman BGG:n lastenpelien listalla: sijoitus on tällä hetkellä 22 ja reittaus peräti 6,8. Peliä suositellaan vähintään viisivuotiaille. Kilpikonnat puuskuttavat maaliin noin 20 minuutissa, ja ensimmäisenä sinne kerinnyt voittaa. Jippona on se, että ennen kisaa kilpikonnat arvotaan pelaajien kesken, ja arvonnan tulokset pidetään salassa. Kilpikonnia voi siirtää eteen- tai taaksepäin 1-2 askelta riippuen siitä, mitä kortteja on kädessä. Pinoutuneet kilpparit siirtyvät kaikki kimpassa, jos pelaa alimmaista otusta liikuttavan kortin. Taitava pelaaja siirtää kilpikonnia tavalla, joka ei heti paljasta oman kilpikonnan väriä mutta silti jouduttaa sitä voittoon.

Näillä hinnoilla kelpaa shoppailla.

Annika: Tämä peli löytyi Mustasaaresta asti, kun olin siellä huhtikuussa koiranäyttelyreissulla lasten kanssa. Yövyimme Best Western Valloniassa, jonka naapurissa ilahduksekseni oli kaksikin kirpparia. Kilpparikisa löytyi Fyndiksestä kolmella eurolla. Ohjeita ei ollut, mutta ne oli helppo hakea BGG:stä. Peli on ilmiselvästi ollut kovassa käytössä, sen verran paljon kulumaa korteissa on. Se ei kuitenkaan haittaa pelaamista.

Kaitsu: Olin kuullut, että tämä on haluttu peli lapsiperheissä. Odotin aika innolla, että tulette kotiin ja päästään testaamaan peli porukalla. Hiukan samanlaista mekaniikkaa olimme nähneet ennenkin Lotus-pelissä, jossa tosin ei liikuteta koko pinoa vaan pelkästään päällimmäistä tokenia. Tämä on varmasti helpoin hidden-role -tyyppinen peli mitä ikinä on tehty. Se, että oma kilpikonna on salaisuus, on pelin ehdoton suola. Käyt mind gameja vastustajien kanssa ja toivot, että nämä yrittävät hämätä ja liikuttavat siksi sinun kilpikonnaasi. Loppupelissä sitten isket armottomasti säästämilläsi oman kilpparisi liikekorteilla. Lastenpeliksi tässä on kivasti jännitystä myös aikuiseen makuun. Tuuria on mukana sen verran, että junioriketjullakin on mahdollisuus voittoon.

Annika: Minä taas luulen, että hämäystoimet ja toisten juonittelun lukeminen menevät ainakin viisivuotiailta ohi. Toisaalta en ole vielä päässyt pelaamaan Kilpparia niin monta kertaa, että voisin todeta juonittelulla todella olevan vaikutusta voittamiseen. Tai ehkä minulle on vain sattunut huonot kortit. Joka tapauksessa peliä on mukavan kepeä pelata, ja kilpparinappulat ovat sympaattisia. Ei ollenkaan paha löytö, ja varsinkaan tuohon hintaan!

Valkoiset nopat kertovat askelten määrän. Mustalla nopalla joko käännetään pelilaudan kiekkoa tai nostetaan apukortti.

2. Harry Potter Cluedo

Cluedo (1949) on saanut vuosikymmenten aikana mitä erilaisimpia variaatioita. Pelkästään S-kirjaimella löytyy variantit Scooby-Doo, Supernatural, Sherlock, Simpsonit ja Seinfeld. Harry Potter Cluedon BGG rating on 6.2, eli selvästi parempi kuin klassisen perus-Cluedon 5.6.

Pisteiden parantumisen syy voi olla yksinkertaisesti: “koska Harry Portter”. Toinen selitys voi olla siinä että tämän variantin teki Hasbrolla tähän aikaan työskennellyt herra nimeltä Rob Daviau. Nykyään Daviau tunnetaan peleistä Betrayal at House on a Hill, Seafall, Risk Legacy ja maailmanlistan tämän hetkisestä ykköspelistä Pandemic Legacy: Season One.

Harry Potter Cluedon pelilaudassa on mielenkiintoinen jippo. Siinä on neljä pyörivää kiekkoa, jotka muuttavat pelilautaa aina kun nopista tulee jokin neljästä Tylypahkan eri oppilastuvan vaakunasta. Salakäytävät muuttuvat, ovet sulkeutuvat tai voi tulla Voldemortin kannattajien loitsima Pimeän piirto. Pimeän piirto on aina ikävä juttu, joka vaikuttaa yhteen tai useampaan pelaajaan syöden näiden talopisteitä (käytännössä pelaajan kestopisteet). Pimeän piirroilta voivat pelastaa apukortit, joita saa nopasta tai pelilaudalla oikeaan paikkaan vuoronsa lopettamalla.

Taustatarina on, että joku Tylypahkan oppilaista on kadonnut mystisesti velhokoulusta. Pelaajat yrittävät selvittää rikoksesta klassisesti kuka, millä ja missä. Kun paikkoja, esineitä ja epäiltyjä on eliminoitu omalta lomakkeelta tarpeeksi voi juosta Dumledoren toimistoon esittämään syytöksen. Jos meni oikein, voittaa pelin.

Kaitsu: Pelaamaton Harry Potter Cluedo (2008) löytyi Turun Peltolassa sijaitsevalta Mimmin Kirppikseltä neljällä eurolla. Kesti ainakin puoli vuotta ennen kuin se lopulta päätyi hyllystä pöydälle. Pelilauta on aika hieno, muuten komponentit ovat melko halvan oloisia, joskin ihan kivasti kuvitettuja. Pelasin Cluedoa tietääkseni ensimmäisen kerran vasta viime vuonna, joten mulla ei ole minkäänlaista lapsuuden kokemusten tuomaa nostalgia-arvoa sille antaa.

Ei Cluedo rehellisesti sanoen ole nykystandardeilla lähelläkään hyvää peliä, ei se toisaalta kyllä ärsytäkään samalla tavalla kuin joku Kimble. Rob Daviau ei tässä mitenkään luonut peliä uudestaan, tavoitteet ja keskeinen pelimekaniikka on edelleen sama: kysyt muilta pelaajilta huoneeseen päästyäsi vahvistusta teorioillesi tekijästä. Pimeän piirrot ja muuttuva lauta tuovat tähän kyllä selvästi enemmän vaihtelua. Talopisteet tuovat myös vähän vaaran tuntua, sillä niiden loppuessa Voldemortin kannattajat ovat pistäneet hahmosi pois pelistä. Jos on ihan pakko Cluedoa pelata, niin mieluummin pelaan tätä kuin peruspeliä.

Annika:  Olen samaa mieltä, että tämä on mielenkiintoisempi kuin perus-Cluedo, mutta pohjimmiltaan se on silti sama peli. En ole HP-fani tai edes tuntija, joten uudelleenteemoitus ei ole minulle mikään juttu. Sulkeutuvat ovet ja muuttuva lauta tuovat lisäjännitystä. Apukortteja ja Pimeän piirtojen mustia kortteja on pelilaatikossa yllättävän paljon kun ottaa huomioon pelin keston, kestää lukuisia pelejä ennen kuin on nähnyt kaikki.
Minulla ei yksinkertaisesti ollut edes aikaa käyttää vuoroani apukorttien hakemiseen. Toisaalta Olavi olisi ehkä välttynyt kohtaloltaan (talopisteiden ja  sitä kautta pelin loppu), jos olisi nostanut enemmän apukortteja. Onnenlahjat jakautuivat meidän pelissä aika epätasaisesti.

Avaruudessa on ruuhkaa, ja vihreälle alukselle on käymässä köpelösti.

3. Space Walk

Avaruudessa on reikiä, ja jollet ole varuillasi, juuri sinun avaruusaluksesi voi pudota yhteen niistä… Space Walk on suht menestyksekkään Rüdiger Dornin (Istanbul, Jambo, Karuba) mancala-sovellus vuodelta 1999. Se valittiin samana vuonna Suomessa vuoden perhepeliksi. Pelin kesto on noin kolme varttia, ja se soveltuu 2-5 pelaajalle. Pelilaudan kuvituksena on planeettojen välinen rata, jossa on kolmessa kohtaa musta aukko. Pelaaja valitsee vuorollaan yhden ratapisteen ja siirtää siinä olevia avaruusaluksia eteenpäin. Se, kuinka monta “avaruusaskelta” alus etenee, määräytyy sen koon mukaan. Alukset, jotka putoavat aukkoihin, ovat mennyttä iäksi, tai ainakin loppupelin ajaksi. Ralli päättyy, kun joku pelaajista on menettänyt kaikki aluksensa. Jäljelle jääneistä jaetaan pisteitä alusten koon mukaan.

Kahdella pelaajalla kierretään pienempää rataa ja
useammalla pidempää.

Annika: Tämä peli päätyi meille ihan legendaarisella heinäkuisella Norra linjen -keikalla. Ostoskärrymme alkoi täyttyä Maskun Vanhassa Nestorissa jo ensimetreillä, ja Space Walk odotti meitä ensimmäisen käytävän puolivälissä. Oi oi, vieläkin kulkee väreet ihan pelkästä muistelemisesta! Löysimme samassa kuussa kirpparilta toisenkin kappaleen samaa peliä, ja se on nyt viety pelikerhon hyllylle.

Kaitsu: Tämän pelin myötä opin, että on olemassa Mancala-tyylin pelimekaniikka. Se on ilmeisesti jo 3300 vuotta sitten keksitty, mikä ei sinänsä vielä nosta pelin pisteitä meikäläisen silmissä. Ymmärtääkseni sitä käytetään edelleen ihan ansioituneesti peleissä, jopa Five Tribes on sille velkaa. No, Five Tribes on valitettavasti kokeilematta, mutta Space Walk on testattu useampaan otteeseen.

Annika: Tykästyin tähän heti, enkä ihmettele pelin suosiota. Säännöt ovat simppelit, ja avaruusteema on aina jännä. Peli vaatii valtavasti pähkimistä: jokainen siirto tuntuu huonolta, ja pelkää antavansa vastustajalle tarjottimella hyvän jatkosiirron. Minulla oli viime pelissä lopussa paljon enemmän aluksia jäljellä kuin sinulla. Onneksi tajusin pitää omat alukseni eri puolella lautaa, jolloin sinun ainokaisesi ei voinut muuta kuin edetä siirto kerrallaan kohti aukkoa.

Kaitsu: En ole ihan yhtä ihastunut tähän kuin sinä. Sinänsä pelin kevyt matemaattinen pohdiskelu on ihan kivaa, mutta muuten tämä on vähän liian abstrakti saadakseen minut innostumaan. Pelailen tätä lähinnä nelivuotiaan Sampon kanssa, poikaa hauskan näköiset ufot tuntuvat kiinnostavan. Välillä pelataan oikeilla säännöillä, toiste sitten Sampon säännöillä, joissa isi jostain syystä aina häviää.

Annika: Pitäisikö meidän joskus kokeilla perus-Mancalaa?

Uudismeeplet ovat saapuneet Oregoniin. Oikeaan alanurkkaan on perustettu mm. kaivoksia.

4. Oregon

Vuonna 1864 pioneerit asuttivat Yhdysvaltojen Keskilänttä. Vaunujonot liikkuivat halki arojen, aavikoiden ja vuorien kohti uutta ja toivottavasti parempaa elämää. Moni päättyi asuttamaan Oregonia, jossa metsästys- ja viljelymaat olivat rikkaita. Oregon-lautapelissä pelaajat ovat näitä aloilleen jääneitä pioneereita, jotka perustavat kaupunkeja ja kaivoksia. Vuonna 2007 julkaistun Oregonin suunnittelivat Henrik ja Åse Berg. Peli saanut on ihan kelvollisen 6,8 BGG-reittauksen ja roikkuu pelien maailmanlistan sijoituksella 800+. Se oli Suomessa Vuoden peli -ehdokkaana vuonna 2008 ja onkin ihan perhekäyttöön sopiva.

Hiilikaivos ja kauppa kädessä.

Kaitsu: Alunperin nappasin pelin täyteen hintaan pelkän nimen ja kannen perusteella heti sen ilmestyttyä. Odotin jotain temaattista villin lännen peliä, mutta Oregon on oikeastaan hyvin abstrakti pistesalaatti. Ei se sitä mitenkään heikoksi tee, mutta päälleliimattu teema jotenkin silti harmittaa, ja peli jäi vuosiksi hyllyyn. Jossain kohtaa se päätyi kaverille kestolainaan ja aina välillä kuulin kehuja, kuinka hyvä peli se on. Samansuuntaisia kommentteja poimin Dice Towerin videoista. Nyt kesällä poikkesin tsekkaamaan todella pienen Laiskan Kirppiksen annin Turun Itäharjulla. Siellä Oregon sitten oli miltei ensimmäisessä loosissa, kolmen euron hintaan. Siitä oli sitten helppo sitten viestittää ystävälle, että pidä kestolainasi virallisesti omanasi, löysin itselleni uuden kappaleen. Englanninkielinen versio muuten on ilmeisesti harvinaisuus, sillä siitä pyydetään kolmenumeroisia summia.

Nyt kun pelasin kanssasi Oregonia vuosien jälkeen, pystyin jo tavallaan arvostamaan sitä sen omilla ansioilla. Kortteja pelaamalla saa valita laudasta tiettyjä pysty- ja vaakarivejä, joiden leikkauskohtiin sitten voi rakentaa yrityksen tai sijoittaa meeplen. Eri rakennuksista saa eri lailla pisteitä. Tuurielementtejä on runsaasti, kortit päättävät pitkälti minne ja mitä voi rakentaa. Myös kaivostoiminnasta saatavat pisteet ovat pientä onnenkauppaa. Muuten peli on puhdasta taulukkolaskentaa, jossa koitetaan saada joka vuorolla maksimaaliset pisteet.

Annika: Minulle oli yllätys, että tämä on näin kevyt ja lyhytkestoinen peli. Oregon on kai sekoittunut mielessäni Puerto Ricoon, joka on ilmeisesti monimutkaisempi ja josta minun täytyy nyt julkisesti tunnustaa, etten ole sitä koskaan pelannut. Oregonin “Y- ja X -koordinaatisto” on mukava uudenlainen mekaniikka. Pisteytysmahdollisuuksien moninaisuus varmaankin luo erilaisia strategiavaihtoehtoja - jotta tietäisin paremmin, pitäisi pelata useampi erä. Teeman ohuus jäi vähän harmittamaan minuakin. Ei tämä ollutkaa grande uudisasuttaminen, joka olisi samalla avannut Amerikan historiaa.

Kaitsu: Kyllä peli toimii, mutta näkyyhän se, että se on kahdeksan vuotta vanha. Mekaniikat ja tuotantoarvot ovat kehittyneet sitten vuoden 2007. En minä pelistä kieltäydy, jos joku haluaa Oregonia koittaa, mutta en aktiivisesti sitä pöydälle ehdota.

Sampo tutkii muumiotekniikkaa.

5. Pyramid

Pyramid on Marcel-André Casasola Merklen peli vuodelta 2008. Se on reitattu BGG:ssä neljänneksi parhaaksi lastenpeliksi. Aarrejahti kestää 30-45 minuuttia ja sopii 8-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Peli on epäsymmetrinen, eli pelaajilla on erilaiset tavoitteet ja roolit. Yksi on muumio, joka yrittää pyydystää aarteenmetsästäjiä. Nämä puolestaan etsivät pyramidin aarteita ja yrittävät välttää törmäämästä muumioon. Muumio ei näe takaa-ajettavia, mutta nämä näkevät muumion. Jokaiselle aarteenmetsästäjälle arvotaan viisi erilaista aarrekorttia, ja voittaakseen pelaajan täytyy hankkia ne kaikki. Metsästäjät pelaavat myös toisiaan vastaan; kyseessä ei siis ole yhteistyöpeli. Muumio taasen vie voiton, jos se onnistuu nappaamaan aarteenmetsästäjän tarpeeksi monta kertaa.

Annika: Pyramid taitaa olla kaikkein kauimpaa kotoa löytynyt kirppispeli. Olimme heinäkuussa matkalla Leville koko perheen voimin. Lounastaukoa oli vietetty Tervolassa, ja siellä piti käymämme myös googlen lupailemalla kirppiksellä. Se oli kuitenkin suljettu. Rovaniemi odotti sopivan matkan päässä, niinpä kokeilimme uudelleen onneamme siellä. Se käynti poiki tämän pelin parin euron hintaan.

Kaitsu: Pelasimme Pyramidia Sampon kanssa Levin mökissä heti ensimmäisenä iltana kaksistaan. Siinä kohtaa minulla ei ollut hajuakaan, että se sijoittuu lastenlistalla BGG:ssä noin korkealle. Pyramid on jonkinlainen yhdistelmä Laivanupotusta ja Scotland Yardia magneeteilla ryyditettynä. Pyramid on veikeän näköinen, ja pystyyn pelikoppaan asetettava pelilauta on kyllä aika uniikki jippo. Muutaman pelin kokemuksella lasten kanssa se on ihan okei peli, joskin takaraivossa on herännyt aavistus, että tämä voisi olla aika hauska ihan aikuistenkin kesken pelatessa jollain viiden maksimipelaajamäärällä.

Annika: Tykkään magneetti-ideasta (klik!) ja pelilaatikon luovasta käytöstä. Sampolla on vissiin vähän ristiriitaiset tunnelmat tästä. Takaa-ajon kohteena oleminen on hänelle vähän liiankin jännää, mutta hän ei siltikään halua Pyramidia vietävän pelikerhon hyllylle vaan tahtoo pitää sen kotona. Nopat ovat tärkeässä roolissa, ja niille on saatu edistyksellinen mekaniikka vähän Bang! The Dice Gamen tyyliin. Eli siinä missä noppien nuolet Bangissa! lisäävät inkkarihyökkäyksen uhkaa, Pyramidissa noppien muumiot lisäävät muumio-pahiksen etenemismahdollisuuksia. Aarteenmetsästäjien nappaaminen vaikeutuu sitä mukaa kuin “ruuhka” pyramidissa vähenee. Ei siis ihme, että Sampo vei lopulta voiton, kun sinä olit jo pelistä pois. Luulen itse asiassa, että peli on aarteenmetsästäjänä mielenkiintoisempi, kun voi koko ajan tarkkailla, missä muumio liikkuu.

Yhteenveto

Annika: Tämä oli oikein näppärä viiden suora. Selvästi kirppareilta löytyy pätevää lautapelitavaraa, eli harrastus jatkukoon. Jossain välissä kannoimme kirppareilta kotiin lähes mitä tahansa pelejä, mutta asenteemme on tiukentunut koko ajan. Luulen että nämä viisi peliä silti läpäisisivät seulamme vielä tänään. Reittaan ne järjestykseen Oregon - Space Walk - Kilpikonnakisa - Harry Potter Cluedo - Pyramid. Ehkä, jos olisin pelannut Pyramidia aarteenmetsästäjänä, se olisi peitonnut Harry Potterin.

Kaitsu:  Jos olisimme tehneet viiden parhaan kirpparilöydön listan, ei näistä omalleni olisi päässyt kuin korkeintaan Oregon. Kirppareilta on löytynyt tosi koviakin tuoreehkoja pelejä (esim. Splendor, Love Letter, Spyfall ja New York 1901). Lastenpeliosastolta Pyramid ja Kilpikonnakisa olivat kuitenkin hyviä bongauksia. Reittaisin järjestyksen muuten samaksi kuin sinä, mutta vaihtaisin HP Cluedon viimeiseksi ja Pyramidin sen eteen. Aarteenmetsästäjänä se oli nimittäin aika jännittävä pohdiskelu.