Jaipur - kaksinpelien kärkeä suomeksi

by Kai Saarto 20 marraskuuta 0 kommenttia Arvostelu kaksinpeli lautapeli

Jaipurissa kaksi kauppiasta ottaa toisistaan mittaa. Eniten rahaa kerännyt pääsee maharadjan henkilökohtaiseksi kauppiaaksi ja voittaa pelin.

Sebastien Pauchonin suunnittelema Jaipur oli meille pitkään tavoittamaton toivepeli. Se näkyi usein Dice Towerin Top-listoilla ja on edelleenkin maailman sadan parhaaksi rankatun pelin joukossa. Vai kaksinpelattavaksi korttipeliksi se on kova saavutus. Peli oli kauan hyvin vaikeasti saatavilla. Loppukeväänä kävi tuuri, sillä poiketessani Helsingissä ja Lautapelit.fi -myymälässä, oli sinne juuri saapunut erä Jaipuria ja vieläpä suomeksi! Enigman julkaisu oli tullut aivan puskista, mutta positiivisena yllätyksenä.

Helpohkot säännöt säästävät analyysihalvaukselta

Lähtötilanne markkinoilla.

Jaipurin säännöt oppii muutamassa minuutissa ja peli kestää 20-30 minuuttia. Pöydän keskellä markkinapaikalla on näkyvillä viisi pakasta nostettua korttia. Timantit, kulta ja hopea ovat arvokkaimmat tavarat - kangas, mausteet ja nahka ne vähemmän hohdokkaat. Näiden lisäksi on kameleita, joilla ei ole arvoa kuin vaihtokaupoissa. Alussa molemmilla pelaajilla on kädessä viisi satunnaista korttia. Mahdolliset kamelit asetetaan pelaajan eteen, eikä niitä lasketa käsikortteihin. Käsikorttien maksimimäärä on seitsemän.

Vuorollaan voi tehdä yhden neljästä toiminnosta: poimia markkinoilta yhden kortin, kerätä kaikki merkkinoiden kamelit, vaihtaa käsikortteja ja kameleitaan päittäin markkinakorttehin tai myydä käsikortteja pistelätkiksi.

Ideana on kerätä käteensä useampi samanlainen kortti ja sitten myydä ne. Myynnistä saa tuotteen kuvalla varustetun pelimerkin, joiden pistearvo laskee koko ajan pelin edetessä. Timanttien, kullan ja hopean arvo ei heittele paljoakaan, mutta esimerkiksi nahan arvo tipahtaa nopeasti yhteen ja vain muutamasta ensimmäisestä myydystä nahkasatsista saa useampia pisteitä. Kolmen tai useamman samanlaisen kortin setin myynnistä saa myös lisäpisteitä antavan bonusmerkin.

Näistä vaihtoehdoista irtoaa ihan riittävästi mietittävää, joskaan mitään analyysihalvausta Jaipurista ei saa. Tärkeintä on ajoittaa myyntinsä oikein. Settibonukset ovat merkittäviä, joten tekee mieli kerätä useampi kortti käteensä. Jos vastustaja ehtii kuitenkin välissä myymään samaa tuotetta, sen arvo laskee. “Uskallanko odottaa, vai onko parempi myydä nyt?”.

Säännöt ovat hyvässä tasapainossa: käsikorttien maksimirajitus, kamelit ja vaihtotalous toimivat hyvin yhteen luoden koko ajan hyvää jännitettä.

Ensin vähän petyttiin, sitten alkoi maistumaan

Pistemerkkejä.

Muutaman ensimmäisen pelin jälkeen olimme hetken vähän pettyneitä, sillä kaikkien kehujen jälkeen olimme odottaneet Jaipurilta jotain syvempää kuin mitä se tarjosi. Lisäpelien myötä Jaipur on kuitenkin koko ajan maistunut paremmalta omana keveähkönä itsenään. Se on noussut meille nopeiden kaksinpelien parempaan kastiin. Se saa nyt pelikertoja melko tasaisesti, aiheuttamatta kuitenkaan varsinaista pelihimoa. Yksi pelikerta kerralla riittää, ei ole pakko ottaa revanssia heti perään. Jaipuria on kuitenkin helppo suositella nopeita, mutta vähän pähkäiltävääkin sisältävää kaksinpeliä etsivälle. Suomeksi näitä ei ole yhtään liikaa tarjolla.

Pientä jupinaa aiheuttaa pelin levittäminen pöytään, sillä pistemerkkejä joutuu asettelemaan  kymmeneen eri pinoon. Tuotemerkit pitää laittaa numerojärjestykseen, mutta bonusmerkit taas sekoitetaan. Tämä vie aavistuksen turhan paljon aikaa pelin keveyteen nähden. Siististi laatikkoon edellisen pelin jälkeen pinottunakin laattojen oikea järjestys pitää pelin alussa kuitenkin vielä tarkistaa.

Isompi läpsäytys tulee ohjekirjasta, jossa on töpeksitty alkuvalmistelut. Suomenkielisissä ohjeissa käsketään ensin asettamaan markkinoille kolme kamelia ja näiden viereen nostamaan pakasta viisi korttia. Markkinoiden koko olisi tällöin yhteensä kahdeksan korttia. Oikeasti alkuasetteluun tulee kolme kamelia + kaksi korttia ja markkinoiden koko siis yhteensä viisi korttia. Muuten ohjeet ovat ihan asiallisesti toteutetut.

Jaipurista on tehty mobiiliversio, jossa on aivan upea Vincent Dutraitin kuvitus! Voi miksi sitä ei käytetty tässä pohjoismaisessa versiossa? Ei alkuperäisessä Alexandre Rochen kuvituksessa ole kuitenkaan suurta vikaa, se on värikästä ja toimivaa joskin mielikuvituksetonta. Minä nyt vain pidän Dutraitin kynänjäljestä selvästi enemmän ja vitosellahan siitä pääsee nauttimaan täppärillä.

Vincent Dutraitin pensselinjälkeä voisi katsella painetussakin korttipelissä.