Pi mal Pflaumen - piin verran luumuja

by 19.10.00 0 kommenttia


Vuonna 2015 ilmestynyt Pi mal Pflaumen, meidän perheessä yksinkertaisesti ”Piimaali” tai luumupeli, ammentaa matemaattis-luonnontieteellisistä teemoista ja vääntää ne hieman tavallista monimutkaisemmaksi tikkipeliksi. Peli on kepeämpi kuin mitä sen suunnittelijalta Matthias Cramerilta on totuttu odottamaan.



Cramer nousi kuuluisuuteen vuonna 2010 Glen Morella (complexity 2,67/5) ja jatkoi seuraavana vuonna Lancasterilla (3,0). Korkeimmalla BGG-listalla komeilee vuonna 2013 ilmestynyt Rokokoo (complexity 3,1). Luumupelin complexity-asteeksi on reitattu vain 1,7.

Pi mal Pflaumenissa pelaajat keräävät tikkimekaniikalla korttisarjoja ja saavat niistä voittopisteitä. Pelin kesto on parikymmentä minuuttia, ja pelattavaa riittää 3-5 pelaajalle noin kahdeksanvuotiaasta eteenpäin. Sääntökirjaa lukuun ottamatta peli on kieletön. Säännöt ovat melko helpot ja mahtuvat yhdelle A-neloselle.

Desimaaleilla on väliä

Kortteja on yhteensä 112: kolme 25 kortin keräilykorttipakkaa, 18 luumukorttia, 18 piikorttia ja yksi vartijakoirakortti. Keräily- eli tikkikortit on numeroitu korttien nurkkiin välillä 1-25 ja niiden kuvituksena on yhdeksän erilaista hedelmää tai marjaa. Piirrokset ovat äärimmäisen kauniita ja muistuttavat klassisia kasvitieteen opetustauluja. Joissakin keräilykorteissa on perusnumeron lisäksi toimintosymboli tai setinmuodostuskoodi, johon on merkitty pistemäärä. Omasta pakastaan nostetuissa luumu-, pii- tai vartijakoirakortissa ei ole symboleita eikä numeroita. Ellei sitten numeroksi lasketa piin symbolia, jonka toki kaikki muistavat merkitsevän suunnilleen arvoa 3,14159.
Kauniit kortit ovat Dennis
Lohausenin taiteilemat.


Keräilykorttipinkat pelataan yksi vuorollaan, eli peli koostuu kolmesta kierroksesta. Korttien määrää vähennetään, mikäli pelaajia on alle viisi. Pelin kuluessa kullakin pelaajalla on käsikortteja sekin eteen tikkimekaniikalla valittuja pöytäkortteja. Voittopisteitä antavat keräilysetit voi muodostaa vain pöytäkorteista. Ensimmäisenä tikkikorttinsa paljastaa se pelaaja, joka on voittanut edellisen tikin.

Tikkikortin arvo (1-25) määrää sen, kuka saa valita ensimmäisenä itselleen pöytäkortin. Suurimman kortin pelannut valitsee ensin. Pienimmän kortin pelannut saa paitsi jämäkortin, myös luumukortin. Korttien numeroilla ei jatkossa ole enää merkitystä. Sen sijaan omat pöytäkortit kannattaa valita sen perusteella, millaisen toiminnon tai setinmuodostuksen ne mahdollistavat tai minkä hedelmän kuva niissä on. 

Kirsikalla saa vartijakoiran, karhunvatukalla kolme piikorttia, viikunalla setinkeräys- ja pisteytysmahdollisuuden ja herukalla varastusoikeuden kilpailijan korttipöydältä. Appelsiinin pelannut saa valita ensin.
Toiminto tapahtuu heti, ja niitä on kolme erilaista:

1. kortin varastaminen toisen pelaajan pöytäkorteista

2. vartijakoirakortin ottaminen omien pöytäkorttien suojaksi, jolloin niitä ei voi varastaa

3. Kolmen piikortin nostaminen käsikorttien joukkoon. Piikortit voi hyödyntää tikissä missä tahansa pelin vaiheessa. Ne lisäävät tikkikortin arvoa piin verran. Näin pieniarvoisellakin kortilla voi päästä valitsemaan ensimmäisenä pöytäkorttia. Desimaaliluku varmistaa, ettei voi tulla tilannetta, jossa kahdella pelaajalla on sama tikki.

Arvokkaimpia pelissä ovat setinmuodostus- eli pisteytyskortit. Esimerkiksi kortti, jonka yläreunassa lukee AAABB ja yllä 12, antaa 12 voittopistettä sarjasta, joka muodostuu kolmen ja kahden samanlaisen hedelmän tai marjan yhdistelmästä (esimerkiksi kolme appelsiinia ja kaksi luumua). Kun setin saa täyteen, kortit poistetaan pöydältä ja pisteytyskortti jemmataan sivuun. Pelin päättyessä korkeimman yhteispistemäärän kerännyt pelaaja voittaa. Ensimmäisellä kierroksella setit ovat helpoimpia kerätä, ja viimeisellä kierroksella vaikeimpia. Pistemäärä on sitä suurempi, mitä vaikeampi setti on kyseessä.

Kolmoisefektipähkinä ilman suurta draamaa




Pi mal Pflaumen yhdistää kivasti simppeliä tikkimekaniikkaa erikoistoimintoihin ja setinkeräilyyn. Näiden kolmen efektin tai ominaisuuden yhdistely tuo peliin taktikointimahdollisuuksia ja pitää sen virkeänä. Settien kerääminen on sopivan haastavaa, koska se vaatii pohjalleen pisteytyskortteja ja koko ajan saa pelätä kanssapelaajan joko varastavan sen kaikkein strategisimman kortin tai nappaavan niitä suojaavan vartijakoiran, jos sellaisen on onnistunut saamaan. Tuurilla on vaikutusta, mutta huonommillakin korteilla voi menestyä. Käsikorttien eroja tasoittaa se, että pienimmän kortin pelannut saa luumukortin, jota voi hyödyntää setinmuodostuksessa samalla tavoin kuin mitä tahansa muuta keräilykorttia.

Varsinaista draaman kaarta peli ei tarjoa, koska pisteytyskortit jemmataan alassuin ja vasta pelin päätyttyä selviää, kenellä on parhaat pisteytyskortit. Toki tästä voi yrittää pitää kirjaa pelin kuluessa. Olemme kuitenkin huomanneet, että pelin voittaja on yleensä yllätys kaikille, myös voittajalle itselleen. Se, joka näyttää napsivan parhaat kortit ja pisteyttävän sarjoja tasaiseen tahtiin, onkin kerännyt vähemmän pisteitä kuin jämäkortteja hiljaa jupisten haalinut pelaaja. Ehkä tämän draamattomuuden vuoksi Pi mal Pflaumen ei herätä suuria intohimoja tai intoa toistaa peliä uudelleen ja uudelleen. Se on kuitenkin mukiin menevä ja helposti opetettava filleri ja tullee siksi keräämään runsaasti pelikertoja.

Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti