Great Scott!

by Kai Saarto 21 huhtikuuta 0 kommenttia Arvostelu Kirpparilöydöt videopeli

Suurista kasaritrilogioista Star Warsit ja Indiana Jonesit pyörivät lähes vuosittain televisiossa, mutta Paluu tulevaisuuteen - leffoja esitetään turhan harvoin. Harmi, sillä aikamatkustus ja sen aiheuttamat muutokset ovat mahtava aihe. 


Paluu tulevaisuuteen trilogian leffat eivät ole vanhentuneet silmiinpistävästi samaan tapaan kuin vaikkapa saman aikakauden WarGames (1983). Jälkimmäisessä (jossa ydinsotaa aloittamassa ollut keinoäly keksii ristinollaa itseään vastaan pelatessa sodan järjettömyyden) on tekniseltä tasoltaan aikansa lapsi, kun taas Back to the Future -leffat ovat niin aiheeltaan kuin toteutukseltaan selvästi ajattomampia.

Pyyhin hiljakkoin pölyt Nintendo Wiistä löydettyäni sille kirppareilta kasan pelejä pilkkahintaan. Tästä pinosta Telltalen Back to the Future: The Game (2010) pääsi ensimmäisenä pelivuoroon. Wii nyt ei tule ihan ensimmäisenä mieleen, kun miettii mille laitteelle hankkisi seikkailupelin. Eihän wiimote vedä vertoja hiirelle tarkkuudessa ja PC:llä tekstuurit ja resoluutiot ovat toista luokkaa kuin vaivaiseen 480 pystypikseliin pystyvässä Wiissä.

Pelikokemus on kuitenkin Wiillä hyvä. Back to the Future: The Game kun ei vaadi jatkuvaa kursorijumppaa. Marty McFlyn liikuttaminen nunchukilla sujuu myös ihan kätevästi vasurilla samalla kuin oikea käsi hoitelee wiimotella klikkaukset. Parasta oli kuitenkin se, että pelin viisi episodia sai nautiskella rauhassa kotisohvalta, samalta paikalta kuin leffatkin.  PC-versio näyttää edelleen mielestäni ihan hyvältä ja pirusti Wiitä paremmalta. Kumpikin on kelpo viihdettä.

What happens to us in the future? Do we become assholes or something?

Ulkoasu kaikissa Telltalen peleissä on sarjakuvamainen - silleen aavistuksen rujosti - eikä BtoF:G ole siitä poikkeus. Mikä tärkeintä, pelaajan ohjastama Marty McFly kuitenkin näyttää ja kuulostaa Michael J. Foxilta. Fox ei ole itse äänessä (viimeisen osan cameota lukuun ottamatta), mutta äänirooliin palkattu A.J. Locascio tekee todella hyvän imitaation. Doc Brownin roolin vetää edelleen rautaisesti Christopher Lloyd. Martya ja Docia lukuun ottamatta muut leffasarjan vakionaamat eivät näytä tai kuulosta entiseltään, mutta sen kanssa pystyy elämään kun pääosan esittäjät vetävät roolinsa nappiin.

Peli sijoittuu aikaan hieman trilogian tapahtumien jälkeen. Doc on jäänyt viettämään perhe-elämää Claran ja poikiensa kanssa 1800-luvulle ja Marty viettää Hill Valleyssä tavallisen teinipojan arkea vuodessa 1985. Uusi seikkailu alkaa, kun DeLorean ilmestyy aikamatkalta Martyn eteen ilman Docia. Kyydissä on vain uskollinen Einstein-koira ja ainoana vihjeenä tapahtuneesta toimii vanhanaikainen naisten kenkä.

Pelin tapahtumat sijoittuvat pitkälti Doc Brownin nuoruuteen, vuoteen 1931. Kieltolaki ja sen kiertämisestä elantonsa saavat gangsterit ovat tarinan keskiössä pari ensimmäistä episodia. Sen jälkeen palataan vuoteen 1985, jossa huomataan Martyn vierailun menneisyyden muuttaneen Hill Valleyn aivan erilaiseksi, eikä parempaan suuntaan. Tilanteen korjailuun käytetään loput episodit.

1930-luvulla Marty ystävystyy mm. baarilaulaja Trixien kanssa.

McFlyn suvun kestoviholliset, Tannenit ovat tietysti näkyvässä osassa pelin tapahtumissa, mutta vähän yllättäen tärkeimmäksi sivuhahmoksi nousee uusi tuttavuus, Edna-neiti, joka muuttaa tapahtumien kulkua menneisyydessä ihastuessaan nuoreen Doc Browniin. Kun kahden ihmisen hyvät aikeet tuottavat tulokseksi utopian sijasta dystopian, on Martylla kädet täynnä töitä parillakin aikajatkumolla.

Leffasarjassa herkullisimpia kohtauksia olivat ne, joissa kikkailtiin edellisten osien tapahtumissa vältellen törmäämästä itseensä - se kun voisi romahduttaa maailmankaikkeuden. Samaa herkkua on pelissä ja muutenkin leffoista on osattu hakea keskeiset teemat siten että ollaan uskollisia alkuperäiselle, mutta luodaan kuitenkin riittävästi uutta. Pelikässäriä oli työstämässä alkuperäistä trilogiaa kynäillyt Bob Gale. Koska leffoille ei ole luvattu koskaan jatkoa, taitaa peli olla lähin korvike nelosleffalle mitä tulemme näkemään.

Pulmat ovat kuin kultakauden Lucasartsin seikkailupeleistä, eli pääosin hyviä. Yleensä ratkaisua saa miettiä rauhassa ja kokeilla kaikenlaista. Pulmat eivät ole vaikeimmasta päästä ja  tarvittaessa voi vielä käyttää pelin sisäistä vinkkijärjestelmää. Se vihjaa kolmessa kerroksessa: ensin epämääräisesti ja lopulta vääntää rautalangasta.

Tätä kirjoittaessani peli on vielä muutaman päivän tarjolla PC:lle HumbleBundlen Telltale-Bundlen osana, yhdellä dollarilla saa tämän pienen helmen ja kourallisen muita pelejä (mm. Sam & Max, Walking Dead). Kannattaa hakea tämä pieni helmi kokoelmaan jos nauttii vanhanaikaisista seikkailupeleistä ja Back to the Future -leffoista.