Kolme kesän korttipelihankintaa: Capital Lux, Chronicle ja Matryoshka

by Annika Saarto 25 elokuuta 0 kommenttia lautapeli

Korttipelivalikoimamme karttui kesällä 2017 useilla nimikkeillä. Esittelen ja arvioin tässä alustavasti niistä kolme: Capitol Luxin, Chroniclen ja Matryoshkan. Kolmikko on säännöiltään suhteellisen simppeli ja kestoltaan lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan ja sisällöltään keskenään silti kovin erilaisia.

Capital Lux

Vuonna 2016 ilmestynyt Capital Lux on päälleliimatulla teemalla toimiva kortteilu, jossa draftailun ja pöytäämisten keinoin pyritään haalimaan itselle juuri sopiva määrä kortteja suhteessa kilpailijoihin ja pöydän keskellä olevaan yhteiseen korttialueeseen. Yhteinen alue kuvaa pääkaupunkia ja omat korttisetit kotikaupunkia.

Kierroksen aluksi pelaajat draftaavat käteensä 5-6 korttia. Kukin pöytää vuorollaan yhden kortin joko keskelle pöytää “pääkaupunkiin” tai eteensä “kotikaupunkiin”. Kukin väri pelataan omaan settiinsä, ja jokaisessa kortissa on pistearvo. Jos pelaa kortin pääkaupunkiin, tulee tehdä kortin väriin eli ammattiin liittyvä toiminto. Kauppiaat ottavat yhden kultakolikon; kolikot antavat tiettyä säätövaraa pisteidenlaskussa. Agenttikortilla vedetään salainen kortti, jolla voi vaikuttaa yhden pääkaupungin korttisetin yhteispistemäärään. Scholarilla saa vetää nostopakasta uuden kortin käteensä, ja virkamies siirtää yhden matalapisteisen kortin pääkaupungista pelaajan kotikaupunkiin. Kierroksen lppussa lasketaan jokaisen setin yhteispistemäärä. Tavoitteena on saada kustakin väristä enintään yhtä suuri pistemäärä kuin mitä vastaavassa värisetissä on pääkaupungissa, samalla kuitenkin enemmän kuin muilla pelaajilla.

Capitol Luxin eriväriset kortit mahdollistavat
erilaisia toimintoja.

Ostin Capital Luxin siksi, että halusin Kwanchai Moriyan kuvittaman pelin. Sen norjalaiset suunnittelijat Eilif Svensson ja Kristian Amundsen Østby olivat minulle tuntemattomia. Morian taide ei ole tässä parhaimmillaan, tai sanotaanko ennemmin niin, ettei hänelle ole juuri annettu pinta-alaa revitellä.

Entä sitten pelillinen sisältö? Ensimmäisten pelien jälkeen oloni Capital Luxista on epävarma. Kiperiä päätöksiä täytyy tehdä koko ajan, jotta oma tilanne pysyisi balanssissa, eli kotikaupungin settien pistemäärä olisi korkeampi kuin muilla mutta silti pienemäpi tai yhtä suuri kuin pääkaupungissa. Mutta… en ole ihan varma, onko peliä edes mahdollista hallita taktisesti. Liikkuvia ja epävarmuutta lisääviä tekijöitä on niin paljon. Joku saattaa napata kortin pääkaupungista tai laittaa sinne salaisen kortin, joka muuttaa korttien yhteispistemäärää. Tämä peli vaatii vielä ehdottomasti lisää pelikertoja, ennen kuin mitään mielipidettä voi muodostaa.

Chronicle

Seiji Kanai on minusta vähintään seminero. Hän ei tarvitse kuin pienen pakallisen kortteja luodakseen äärimmäisen interaktiivisen ja silti taktisesti toimivan pelin. Mai-Star (sydän tähän!) ja Love Letter ovat loistavia esimerkkejä. Miksipä ei siis hankkia lisääkin Kanain korttipelejä. Chronicle vuodelta 2009 on yksi hänen korkeimmalle reitatuista peleistään.

Chroniclen boksi on lähes pienintä kokoa.

Kyseessä on tikkipeli, jossa jokaisella monista hahmoista on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. “Historiakortit” kertovat kunkin kierroksen tavoitteen, johon yltämällä voi päästä osalliseksi voittopistemerkeistä. Ensimmäisenä kolme voittopistettä kerännyt voittaa. Pelissä on vahvasti pohjalla perinteinen tikki: ensimmäisenä kortin pöytään paljastava määrittää samalla valttivärin. Suuriarvoisimman valttivärin pelannut voittaa lähes aina. Kolmen värin ohella mukana on villejä kortteja, jotka eivät koskaan voi olla valtteja, mutta joista osalla voi silti voittaa tikin. Kun pelaa valttikortin, tapahtuu myös kortin määrittämä toiminto, joka saattaa esimerkiksi pakottaa jonkun vastustajan luopumaan yhdestä käsikortistaan tai keikauttaa senhetkistä tikkiä siten, että pienimmällä valttikortilla voittaa. Tikillä voitetut kortit asetetaan ylössuin eteen niin sanotuiksi liittolaisiksi. Kierroksen päätyttyä liittolaiset tsekataan: jos niiden joukossa on yksi tai useampi pahiskortti (tikkiarvoltaan 1), karsiutuu armotta pisteidenjaosta pois. Lopullinen kierroksen voittaja ratkaistaan historiakortin kriteerin pohjalta. Voittopisteitä saatetaan jakaa esimerkiksi sille, jolla on eniten vihreitä kortteja liittolaisinaan tai sille, jolla on yhteensä vähiten liittolaisia.

Chroniclessa häärätään voima-, villi-, rakkaus- ja viisauskorteilla. Osa korteista on teemallisesti ihan näppäriä.

Chronicle on kiero peli. Käteen saadut kortit ratkaisevat paljon, mutta yhtä hyvin vastustaja voi töräyttää lokaa niskaan juonimalla itseltään pois tai itselleen sellaisen kortin, joka on ensiarvoinen sen kierroksen tavoitteen kannalta. Kuitenkin tässä oli aavistusta siitä, että pelissä voi kehittyä paremmaksi, toisin kuin Capital Luxin kohdalla. Tuli sellainen olo, että kun kortit oppii tuntemaan ja muistamaan, tikistä voi tulla hyvinkin taktista. Eli kun osaisi suunnitella monivaiheisesti, millä keinolla saattaisi onnistua pääsemään huonoista korteistaan eroon. Salaisia tavoitteita ei ole, vaan kaikilla on yhteinen päämäärä. Tämäkin helpottaa taktikointia. Chronicle-konkarien ja aloittelijoiden mittelöissä konkarit ovat aivan varmasti niskan päällä. Historiakortit tuovat mukavaa vaihtelua.

Pidämme peleistä, joissa tilanteet voivat muuttua nopealla sykkeellä mutta joissa uudet käänteet voi silti onnistua kääntämään hyödyksi. Harmi, ettei Chroniclea ole Suomesta saatavilla, me tilasimme omamme GeekMarketin kautta Saksasta. Toinen harmin aihe on se, että tähän tikkeilyyn tarvitaan vähintään kolme pelaajaa eikä meidän teinimme suostu yhteiseen pelipöytään.

Matryoshka

Matruskanuket, onpa kiva aihe korttipelille! Isäni kävi 1980-luvulla pari kertaa paikallispoliittiisella matkalla silloisessa Neuvostoliitossa, ja sain ainakin kaksi erilaista matruskanukkea tuliaiseksi. Niillä tuli leikittyäkin paljon. Ajan myötä puu imi kosteutta, eivätkä nuket enää mahtuneet sisäkkäin tai menneet kiinni.

Matryoshkan kukin setti koostuu seitsemästä samankuvioisesta mutta erikokoisesta nukesta.

Matryoshkan (Sérgio Halaban, 2016) pelimekaniikka on äärimmäisen yksinkertainen, joten complexity-rating BGG:ssä (2,0) ampuu yli. Peli on näistä kolmesta kestoltaan lyhin ja syvyystasoltaan matalikkoa. Perimmäisenä tarkoituksena on saada kerättyä mahdollisimman monta samankuvioista ja/tai -samankokoista maatuskaa. Kierroksia on neljä, ja jokaisen alussa pelaajat paljastavat eteensä tietyn määrän kortteja. Tämä antaa muille vihjettä siitä, mitä settejä he saattavat olla keräämässä. Sitten vedetään pakasta käteen kaksi lisäkorttia, minkä jälkeen aktiivinen pelaaja valitsee yhden käsikorteistaan ja treidaa sen jonkun toisen pelaajan kanssa. Muut pelaavat saavat valita käsikorteistaan yhden, jonka tarjoavat vaihtokaupassa. Treidattava kortti ei kuitenkaan saa olla samankuvioinen kuin mikään pelaajan omista eteen paljastetuista korteista. Kierros päättyy siihen, että edessä olevat kortit nostetaan takaisin käteen, ja eteen paljastetaan uusi määrä kortteja. Viimeisen kierroksen jälkeen kaikki kortit asetellaan pöydälle kuvioon, josta voi laskea samanlaisten ja samannumeroisten maatuskojen määrän. Mitä pidemmät rivit, sen suurempi pistemäärä.

Ihq-pihq boksi.

Matryoshkan suurin ansio lienee kaunis boksi. Korttien kuvitus on ok, mutta olisin odottanut jotain enemmän. Kuten itse peliltäkin, joka on äkisti ohi ennen kuin on edes alkanut. En usko, että tulen saamaan tästä enemmän peliä irti, vaikka kuinka ottaisin encorea. Eipä Matryoshka sen puoleen ihmeemmin harmitakaan, paitsi pisteidenlaskuvaiheessa, kun pöytätila loppuu vääjämättä kesken kaikkien levitellessä korttejaan esille. Jokin pieni juttu, ehkä pelin alussa arvottavan superpistemaatuskan muodossa tai muunlainen jippo, saattaisi piristää nukkejen keräilyä.