Löydä lautapelit on uusi kotimaisen lautapelikirjallisuuden perusteos

by 17 lokakuuta 0 kommenttia

Lautapeliopas.fi -sivuston päätoimittaja Mikko Saaren kirjoittama Löydä lautapelit kertoo takakannessaan olevansa “pikakurssi lautapelisivistykseen”. En voi väittää olevani eri mieltä.


Löydä lautapelit on juuri ilmestynyt, 220-sivuinen pehmeäkantinen yleisteos. Kirjan on julkaissut Avain, jolta saimme arvostelukappaleen. Kuten useimmat suomalaisen “lautapelimedian” toimijat, tunnen myös Mikko Saaren henkilökohtaisesti.

Saaren aikaisempi kirja, Uudet lautapelit (BTJ Kustannus, 2007), esitteli ison nipun uuden aallon lautapelejä. Niistä osa on nyt moderneja klassikoita, osa taas unohtunut. Löydä lautapelit -kirjassa Saari on ottanut fiksusti uuden näkökulman. Hän käsittelee tällä kertaa lautapelejä niiden keskeisten pelimekaniikkojen (esim. työläistenasettelu), julkaisutavan (keräilykorttipelit) tai laajemmin pelityypin mukaan (sotapelit, sivilisaatiopelit). Mukana on koko ajan vahvasti historiallinen syvyys Saaren kertoessa siitä kehityskulusta, joka on johtanut nykytilanteeseen. Uusia pelijulkaisuja tulee joidenkin arvioiden mukaan 3 000 -  4 000 per vuosi, eli kukaan ei pysty niitä kaikkia pelaamaan. Suosituimpia ja laajan jakelun saaneita pelejä ehtii kuitenkin pelata sen verran, että saa hyvän kuvan siitä, mitkä ovat trendit ja millaiset pelimekaniikat ovat suosittuja.

Löydä lautapelit lähtee liikkeelle kaukaa historiasta, ensimmäisistä tunnetuista peleistä (egyptiläinen Senet 5 000 vuoden takaa) ja käsitellen kaikkien tuntemat heitä ja liiku -pelit, joihin Kari Mannerlan legendaarinen Afrikan tähti esimerkiksi lukeutuu.

Teos etenee kuitenkin hyvin nopeasti 1960-luvulle, josta löytyy modernin pelisuunnittelun varhaisia esikuvia. Yhdysvaltalaisen Sid Sacksonin (Acquire, Can’t Stop) tuotantoa raotetaan jonkin verran ja nähdään, miten aikuisille suunnatut lautapelit alkoivat saada suosiota. 1970-luku oli sekin mielenkiintoista aikaa: sotapelit elivät kultakauttansa, 18XX-peleinä tunnetut rautatieosakepelit saivat alkunsa, ja roolipelit nousivat vauhdilla estradille.

Suomalaisen pelialan kehitys kulkee luonnollisesti muun lautapelihistorian mukana narratiivissa. Sotapelien ja tarkemmin Diplomacyn esittelyssä esimerkiksi koukataan Suomen Diplomacy Seura ry:hyn, josta myöhemmin kehittyi Suomen lautapeliseura.

Ensivilkaisulla roolipelien sisällyttäminen kirjaan saattaa tuntua sivujuonteelta, mutta Saari perustelee asian hyvin. Roolipelit johtivat laajaan fantasian läpilyöntiin populaarikulttuurissa, ja teeman lisäksi myös tietyt roolipelien suosimat mekaniikat ovat kulkeutuneet enemmän sääntöihin nojautuvien lautapelien puolelle.

Mielenkiintoista pohdintaa käydään myös niin sanotuista porttipeleistä ja siitä, olisiko esimerkiksi kasuaalipeli parempi termi helposti lähestyttävälle pelille. Toinen ajatuksia herättävä aihepiiri ovat abstraktit pelit ja yleensä teeman ja teemattomuuden suhde. Itselleni esimerkiksi kombinatoriaalisuus oli uusi käsite. Koen tämän alan termistöä käsittelevän aiheen mielenkiintoiseksi, pelit kehittyvät jatkuvasti ja kieli laahaa auttamatta perässä.  Pelin kategorisointi tiettyyn lokeroon on monesti sekin kovin vaikeaa.

Vaikka kirjassa esitellään useita eri pelejä ja pelimekaniikkoja, teksti ei mene kovin syvälle. Se tekee lukemisesta ainakin itselleni sujuvaa, mutta samalla herättää kiinnostusta lukea asioista enemmänkin. Huomasin tekstin monesti herättävän ajatuksia; välillä ne olivat vain “tuota peliä pitäisi muuten kokeilla” -tason ideoita, mutta usein myös sukeltelin vähän syvempään päähän pohtiessani vaikka legacy-pelien “joulukalenterimaista” uuden asian avaamisen iloa tai yleisemmin pelimekaniikan tai teeman pelaajissa aiheuttamia reaktioita. Joidenkin sosiaalista päättelyä käyttävien pelien lisäksi asiaa en ole tullut juuri miettineeksi.

Näin suhteellisen tuoreena aktiiviharrastajana koin Saaren edellisen kirjan nykynäkökulmasta vähän vanhentuneeksi. Pelit olivat kirjan kirjoitushetken ja oman lukemiseni välivuosina edenneet pitkin harppauksin. Löydä lautapelit tulee kuitenkin kestämään aikaa selvästi paremmin. Teksti on hyvällä tavalla luentomaista, ja voisin kuvitella kulttuurihistorian opiskelijan lukevan juuri tätä kirjaa, jos aiheena olisi modernien lautapelien historia. Lähdeviitteet tuovat lisäarvoa, jos ja kun jostain aiheesta olisi kiinnostunut lukemaan vähän syvemmin. Luin itse kirjan kahdelta istumalta, mutta esseemäinen rakenne mahdollistaa hyvin myös pätkittäisemmän lukemisen.

Itse koin Löydä lautapelit todella mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi. Vaikka tiesin ennestään paljon käsitellyistä peleistä ja joidenkin historiasta, onnistui Saari silti punomaan kokonaisvaltaisen narratiivin, joka aiemmin mielessäni olleita tiedonjyviä kasvattaen koosti ne nyt laajemmaksi ymmärrykseksi pelien kehityskulusta.

En usko, että tätä kirjaa olisi pystynyt kirjoittamaan suomeksi kukaan muu kuin Mikko Saari. Pelkästään suomenkielisen termistön hallinta vaatii erikoisosaamista, jonka Saari on saanut haltuunsa 15+ vuoden aikana peleistä kirjoittaessaan ja niiden sääntöjä kustantajille suomentaessaan.

Suomenkielistä lautapelikirjallisuutta ei juuri ole ja siihen puutteeseen Löydä lautapelit vastaa hyvin. Sitä voi hyvin mielin suositella kaikille lautapeleistä kiinnostuneille, joita pelien historia ja kehitys kiinnostavat.


Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti