Häpeähylly, osa 2

by 12 kesäkuuta 1 kommenttia

Toinen osa tarinassa niistä kokoelman peleistä, joita ei ole syystä tai toisesta saatu pelattua. Meidän häpeähyllymme koko on keikkunut pitkään reilussa 20 nimikkeessä. Hylly tietysti elää vaihtuvuuden tilassa, sillä vanhempia nimikkeitä tulee hiljalleen pelatuksi, ja uutta tulee tilalle.



Sarjan ensimmäisessä osassa esiteltävistä peleistä on saatu yksi vaivainen peli ruksittua yli. Ei, se ei edelleenkään ole Eclipse, vaan El Capitan. Ei se kovin ihmeellinen kyllä ollut.
Jälleen olen valinnut hyllystä viisi isokokoista ja viisi pienempää peliä. Nyt siis vuorossa kootut selitykset pelaamattomuudelle.

Ys (2004)

Ystarin vanhempaa tuotantoa oleva peli on Cyril Demaegdin suunnittelema. Aluehallintaa ja huutokauppamekaniikkoja yhdistelevä peli on saanut sellaisen kelvollisen 6.9 keskiarvon BGG:ssä. Vaselin Tomppakin nosti sen aika korkealle hiljakkoin Best of Ystari -listallaan.

Peli on maannut hyllyssämme kohta vuoden, mitä nyt välillä olen laatikkoa availlut ja harkinnut pelaamista. Homma voi olla välillä kiinni aika pienestä, sillä tässä tökkii nyt ulkonäkö. Kansitaide näyttää vanhalta ja mitäänsanomattomalta maisemataululta. Kuvassa ei ole oikeastaan mitään, vedestä heijastuvaa aamuaurinkoa, jotain linnoituskaupungin ääriviivoja kaukaa. Pelilaudan kuvaama kaupunki on puolestaan täydellinen ympyrä jaettuna neljään osaan. Se on omaan makuuni Ihan liian symmetrinen ja tekee pelistä heti abstraktin. Hyi.

Yunnan (2013)

Kun kaikkien aikojen top-3 pelini ovat kaikki työläistenasetteluun perustuvia, luulisi kiinalaista teekauppaa käsittelevän worker placementin kiinnostavan. Tämäkin on ollut vuoden verran kokoelmassamme. Levitin sen kerran pöydälle ja opettelin säännöt, mutta siihen se jäi. Ongelmana ei ole nyt ulkonäkö, Yunnan on ihan tarpeeksi nätti. Nyt homma kaatui pelaajamäärään. Kaksinpelin säännöt ovat aivan typerät, kummankin pitää pelata kahden värisillä nappuloilla. Soolovariantissa sitten varmaan pelataan neljää väriä? Kamoon!
Yunnan ei ole laisinkaan hullumman näköinen. Kuva: Aaron Haag (BGG)

Peli ei vaikuta ihan niin mielenkiintoiselta, että tulisin tätä ehdottamaan 3-4 hengen porukassa ilman, että olisin itse ensin testannut onko tästä mihinkään. Ennemmin lyön pöytään jotain jo hyväksi koettuja työläistenasetteluja.

Hobbit - Journey to the Lonely Mountain Strategy Game (2013)

Eric M. Langin peli sijoittuen Tolkienin maailmaan, valmiiksi maalatuilla figuilla! Kuulostaa törkeän hyvältä kombinaatiolta, mutta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan koko pelistä. Se tuli ulos aikana, jolloin Hobitti-lisenssillä myytiin kaikkea kaurapuurosta traktorinrenkaisiin (tarkistamaton tieto, toim. huom.).

Hobbitin pitäisi olla suhteellisen raskas strategiapeli. Viisi heroclix-figua ja taulukkomainen pelilauta ovat kuitenkin jotenkin outo yhdistelmä. Ehkä peli ei koskaan olisi ansainnutkaan enempää huomiota? Battle of the Five Armies tai War of the Ring tuntuvat paljon kiinnostavammilta peleiltä kokeilla, tiedä sitten saako tämä koskaan edes mahdollisuutta osoittaa pelkojani turhiksi.

Sky Traders (2012)


Sky Traders on aivan törkeän kaunis peli. Ilmapiraatteja ja lentäviä laivoja Fantasy Flightsin perinteisellä laadulla. Tähän saisi ihan heittämällä kaverit mukaan pöydän ympärille, mutta silti sekin on vuoden päivät lojunut hyllynpainona.

Merdenmarjat, kun menin ostamaan sen ranskankielisen laitoksen ja pitäisi taas jotain apulappuja rustata muistin tueksi. Eikä sen rating ole kuin 6.2. Entä jos näen kauheasti vaivaa lappujen kanssa ja peli onkin ihan meh? Kyllä sitten harmittaisi…

Wings of War: WW2 Deluxe Set (2009)

Spitfire tulee ylhäältä *RÄTÄTÄTÄTÄ*, Mersu 109 väistää vasemmalle *WOOOOO*. WoW on ilmojen koiratappelua hienoksi maalatuilla figukoneilla. Tämä on kuin X-Wing, mutta toisessa maailmansodassa, puolen tunnin kestolla.

Kaiken pitäisi siis olla honkydory ja minulla jo takana tuhat lentotuntia. Silti en vaan saa tätä pentelettä pöytään, en vaan millään.
Kotiväestä ei ketään muuta ihan hirveästi aihepiiri kiinnosta. Itse asiassa tiedän peliporukoistamme vain ehkä 2-3 tyyppiä, jotka voisivat suostua tätä mielellänsä pelaamaan.

Ongelma onkin ehkä siinä, että juuri noiden tyyppien kanssa pitäisi pelata myös tusinaa muuta aivan erinomaista peliä, joita ei muiden kanssa saa pöytään.

Toledo 1085 (2010)

Herran vuonna 1085 Toledossa oli kolme uskontokuntaa melko tasavahvasti edustettuina. Pelaajien pitäisi luoda ryhmien välille harmoniaa samalla kun auttaa tieteitä ja taiteita kehittymään.

Tämä pienehkö korttipeli on kovin nätti ja aiheeltaan kiinnostava. Kortit ovat käytännössä kielivapaat, mutta virallisia englanninkielisiä sääntöjä ei ole olemassa.

Koostin jonkun tekemästä BGG-käännöksestä ja omista tarkennuksistani luultavasti ihan toimivan kokonaisuuden, mutta…  kirjoitin sen käsipelillä vihkoon. Siinä nyt ei ollut mitään järkeä ja se vihko on ties missä. Eikä siitä mun käsialasta saa selvää vanha örkkikään.

Suuri Avaruuspako (2015)

Retrohtava graafinen tyyli on tässä ihan jees.
Tämän pelin sai ihan ilmaiseksi kun vastaili Lautapelaamaan 2016- tapahtumassa Helsingin kaupunginkirjaston pop-up tiskillä tarjoiltuun kyselylomakkeeseen.

Peli on ihan hauskan näköisesti kuvitettu ja muistaakseni kollektiivinen tuotos kirjaston pelipäivästä, sillä suunnittelijaa ei ole nimetty erikseen.

Ehkä tässä olisi jotain pelin aineksia, mutta vähän pelkään että tämä voi olla kökkötraktorin päästöläjä. HelMet-kirjasto tekee aivan tajuttoman hienoa työtä pelien lainaamisen kanssa, sitä kadehditaan täällä Kehäkolmosen ulkopuolella. Ei kai ne nyt pelejä itse sentään osaa tehdä?

Chez Goth 


Huumoripelin aiheena on goottien kimppakämppä. Steve “Munchkin” Jacksonin tuottamana, mukahauskan John Kovalicin kuvittamana.

Tämän kun löisin pöytään, joutuisin todennäköisesti häpeämään koko sen tunnin verran, kun kaverit kohteliaasti koittaisivat höhötellä huonoille vitseille.

Pelimekaniikka on arvatenkin sellainen, joka mahdollistaa aina sen että voittamassa oleva voidaan vetää takaisin alas ja jatkaa peliä vielä se vartti ylimääräistä. Tämä oli jossain kirpparilla pari euroa, joten tein sulovilenit. Onneksi peli on niin pieni, että sitä tuskin näkee hyllystä ilman laseja.

Quo Vadis (1992)

Funsies? Doubt it.
Sain tämän kaupanpäällisinä, kun kävin ostamassa ylempänä mainitun Wings of Warin. Quo Vadis on Reiner Knizian neuvottelupeli, joka ei mitenkään silmiä hivele.

Senaatin paikkoja jaetaan pelaajien kesken. En kyllä seuraa vapaaehtoisesti kunnanvaltuustojen paikkaneuvottelujakaan, joten vaikeaa on innostua tätä pelaamaan.

Peli on vuodelta 1992. Mietitäänpä: ostin tuona vuonna ensimmäisen autoni, Ford Taunuksen, jossa luukutin Gunnareita c-kasetilta lukion parkkipaikalla. Lautapelien laatu oli silloin samaa luokkaa kuin keskimääräiset kykyni tehdä vaikutus tyttöihin. Tätä ei siis tulla todennäköisesti koskaan pelaamaan.

Shinobi Clans (2013)

Tämä oli osa joulun pelipakettia, jonka saimme pelikerhoa kanssamme vetävältä veljenpojaltani Akilta. Hän tietää että japanilaisteemat ja mielenkiintoinen kuvitus vetävät meitä puoleensa. Sikäli tämä oli oikein täsmäostos.
Lennokas graafinen ilme on Shinobi Clansin tavaramerkki. Kuva: Jürgen Mayer (BGG)

Shinobi Clansissa pelaajilla on kullakin oma ninjaklaaninsa, jotka saavat salaisia tehtäviä. Pöydällä on erilaisia hahmokortteja, shoguneita, daimioita jne. Kukin pelaaja saa päättää salassa kuka on sen kierroksen aikana salamurhan uhri, kenen pitää säilyä hengissä ja keiden kohtalolla ei ole omiin pisteisiin merkitystä. Sen jälkeen lätkitään kädestä kortteja kuvapuoli piilossa näiden tyyppien viereen. Kortit voivat joko uhata tai puolustaa vierellään olevaa hahmoa. Käytännössä voi siis käydä niin, että kaikki esimerkiksi haluavat saman tyypin hengiltä, mutta menee tovi ennen kuin sen päättelee korttien asettelusta. Kierroksen jälkeen paljastetaan kortit ja katsotaan kuka lives ja kuka dies.

Pelin kestoksi luvataan noin tunti ja se on 3-5 pelaajalle. Kokeilimme tätä Annikan kanssa opettelumielessä kahdestaan, olisikohan kuopus ollut dummynä mukana. Ihan optimaaliset ja oikeaksi pelikerraksi laskettavat olosuhteet eivät kuitenkaan olleet.

Harjoituspeli paljasti jo sen, että tunnin peliksi tämä saattaa olla vähän tylsä. Välillä on kierroksia, joilla on miltei heti itsestään selvää, mikä on kukin pelaajan agenda - eikä ehkä edes tule tarvetta kisata siitä jääkö joku daimio henkiin vai ei. Peli vaatii käytännössä varmasti 4-5 pelaajaa toimiakseen kohtuullisesti. Ongelma on jälleen kerran se, että tuolle pelaajamäärälle on tunnin aikaslotissa runsaasti todistetusti hyvää tarjontaa.


Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

1 kommentti:

  1. Quo Vadis on noista kyllä paras peli, väittäisin. Vähän nirso peliseuran suhteen, mutta jos Chinatown toimii, niin luulisi tuonkin. Eli sama porukka pöydän ääreen, joka tykkää Chinatownissa vääntää, ja saatatte huomata, että Quo Vadis on itse asiassa timanttia.

    VastaaPoista