Haastattelussa Medieval Lordsin Dominic Huang Singaporesta

by 16 tammikuuta 0 kommenttia


Singaporen kaupunkivaltiossa, 137 kilometriä päiväntasaajalta pohjoiseen toimii yksityinen pelialan yliopisto MAGES Institute of Excellence. Yksi koulun opettajista on Dominic Huang, joka luennoi pelisuunnittelun eri aspekteista Advanced Diploma – ja maisteritason opiskelijoille. Huang on työskennellyt pelialan jättiläisten kuten Hasbron kanssa, ja pelifirmansa Medieval Lordsin kautta hän on jo muutaman vuoden ajan julkaissut omia lautapelejään. Sweet Spot on sen verran onnistunut tuotos, että Todellisuuspaon kiinnostus heräsi, ja niinpä pyysimme Huangilta haastattelun blogiimme.

Dominic Huangin ura pelisuunnittelijana on kestänyt viitisentoista vuotta, mutta hän on suunnitellut pelejä esikouluikäisestä saakka. Huang aloitti pelaamisen pienenä poikana klassisella tikapuupelillä ja Monopolilla, joista alkoi ennen pitkää tehdä uusia variantteja. Indie-pelifirma Medieval Lords sai alkunsa vuonna 2015. Yhdeksi sen ansioksi on mainittu ensimmäinen onnistunut singaporelainen Kickstarter-lautapelikampanja. Hitman Holiday ilmestyi vuonna 2015, mutta Huang ei ole siitä erityisen ylpeä.

- Teimme monia virheitä tuotesuunnittelussa. Kimmokkeena koko pelille oli se, että halusin todistaa, että kymmenelle pelaajalle on mahdollista tehdä peli johon sisältyy paljon päätöksentekoa. Opinpahan, että pelejä kannattaa ennemmin suunnitella omista vaistoista käsin kuin haasteena muilta. Myös Hitman Holidayn valmistaja oli kehno, emmekä ole sitä enää sen koommin käyttäneet.

Medieval Lordsin tiimiä, Dominic Huang oikealla.

Medieval Lordsilta on tähän mennessä ilmestynyt kolme lautapeliä. Neljäs peli, Sweet Spot, keräsi onnistuneesti Kickstarterissa rahaa kesällä loppukesällä 2016 ja sen Print and Play –versio ehti ilmestyä viime vuonna, mutta painettu versio tulee ulos vasta tänä keväänä. Tällä hetkellä Huang tiimeineen työstää Castle Dukes –nimistä 3D-peliä, joka pamahtaa Kickstarteriin maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Medieval Lords toteuttaa myös digitaalisia projekteja. Tilastot kertovat Aasian lautapelikulttuurin olevan melkoisen vaisua Amerikkaan ja vanhaan mantereeseen verrattuna: Amerikassa myydään lautapelejä kaksi kertaa enemmän kuin Euroopassa, ja Euroopassa viisi kertaa enemmän kuin Aasiassa. Huang ei silti valita, koska Singapore on top 3 –listalla muihin Aasian maihin verrattuna.

Kumpi oli ensin, mekaniikka vai teema?

Pelisuunnittelijan mielen sisään on aina kiehtovaa päästä. Mistä suunnittelu lähtee liikkeelle, kumpi on ensin, mekaniikka vai teema?

- Tämä on yksi suosikkiaiheistani, kun luennoin opiskelijoille. Vastaus on, että kumpi vain. Alkuidea voi koskea yhtä hyvin mekaniikkaa kuin teemaa. Molemmissa vaihtoehdoissa on etunsa ja haittansa. Esimerkiksi Sweet Spotissa mekaniikka oli selvillä ensin. Olisin helposti voinut tenniksen sijaan käyttää samuraiteemaa. Mutta yksi Medieval Lordsin keskeisistä periaatteista on olla niin ainutlaatuinen kuin mahdollista, ja siksi päädyimme tennikseen. Sen sijaan Castle Dukesissa lähtökohtana oli teema. Hahmottelin 3D-linnapelistä askel askelelta pelin, joka olisi samanaikaisesti sekä strateginen että sorminäppäryyttä vaativa. Olisi hyvin vaikeaa muuttaa teemaa toiseksi menettämättä pelin alkuperäistä ideaa.

"As a duke, you have an ambition to build the greatest castle in the land." Castle Dukesin kuvitus on äärimmäisen kaunista ja tarkkaa. Kuvassa keittiökortti.

Pelisuunnittelijan kuuluu pelata kaikkea

Todellisuuspako läiskii Sweet Spotia.
Haastattelu kääntyy Dominicin omiin suosikkipeleihin ja –mekaniikkoihin. Hän kertoo pitävänsä peleistä, jossa strategiaan on saatu ujutettua sopiva määrä tuuria sekaan. Jos tuurielementti poistetaan täysin, nokkelimmat tai älykkäimmät voittavat aina, ja peli menettää kiinnostavuutensa. Huang nostaa muiden yläpuolelle Kingsburgin ja Seasonsin loistavina ja tasapainoisina peleinä. Miehen suosikkimekaniikka on ”Press your Luck”, joka innoitti Queen of the Hillin.

- Pelisuunnittelijana rakastan kaikkia pelejä ja pelaan kaikkea, mukaan lukien videopelit ja room escape –pelit. Työhöni kuuluu altistua pelaamisen eri muodoille mahdollisimman paljon. Eeppisimpiä pelaamiskokemuksia ovat olleet suurten Heroscape- online-turnamenttien voitot elävän tuhatpäisen yleisön edessä, tiukan väännön jälkeen.

Huangin tulevaisuuden visioihin kuuluvat uusien hienojen pelien suunnittelu Medieval Lordsissa sekä pelisuunnittelutiedon siirtäminen seuraaville opiskelijasukupolville kuten tähänkin asti. Kysymykseen vapaa-ajan harrastuksista hän vastaa:

- Lasketko leikkiä? Teen tietysti pelejä! Lautapelaaminen on yksi palkitsevimmista harrastuksista ajatellen henkilökohtaista kehittymistä sekä henkisten ominaisuuksien että luonteen kannalta.


Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti