Lautapelaamaan 2016 kokemuksia

by 16.41.00 0 kommenttia

Takana on nyt todellisuuspakoilijoiden ensimmäinen kokemus Lautapelaamaan-tapahtumasta. Vuoden viimeinen suuri lautapelihappening pidettiin 11.-13.11.2016 Helsingissä Kaapelitehtaalla. Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen?


Lähdimme matkaan kolmikolla minä, Annika ja Sampo (4v). Vanhin poika kieltäytyi kunniasta kuultuaan sanan “lautapeli” myyntipuheemme ensimmäisessä lauseessa. Mummin jäädessä koira- ja teinivahtiin me muut liukenimme lauantaina aamuvarhain Kupittaan juna-asemalle.  Helsingin päärautatieasemalta oli helppoa painella metrolla Ruoholahteen ja kävellä viisi minuuttia Kaapelitehtaalle.

Ovella sisäänheittäjinä olivat Lautapeliseuran vapaaehtoisjoukkoa koordinoinut Tuomo Pekkanen ja Facebookin lautapelifanaatikko-ryhmästä tuttu Nicolas Fleury. Annika kutsuttiin heti vastailemaan Helsingin kirjastotoimen järjestämään lautapeliaiheiseen kyselyyn, josta vaivanpalkaksi sai Suuri Avaruuspako -pelin. Ei huono alku, reppu alkoi täyttyä jo ennen kuin oltiin kunnolla edes ehditty ovesta sisään. Siinä sitten kuiskuteltiin Annikan kanssa, että mahtoikohan se olla se HelMet-kirjaston ihmemies Renni Honkanen siinä niitä pelejä jakamassa? Hesan kirjastojen pelikokoelmia kadehditaan meil Turus nimpal kauhiast. Kun tästä lautapelijulkkisten joukon aiheuttamasta hämmästyksestä oli selvitty, pääsimme tutustumaan tapahtuman tiloihin.

Etummaisessa salissa kisailtiin Agricolan Suomen mestaruudesta. Käynnissä oli myös ProtoS-lautapelisuunnittelukilpailun finaali. Competon ja Lautapelit.fin uutuuspelejä oli myös hyvä valikoima kokeiltavina.

Toisessa salissa oli Lautapeliseuran noin 700 pelin kirjasto ja paljon pöytiä vapaaseen pelailuun. Moikkasin nopeasti kerhokaveria, Lindin Timoa, jolla oli Eldritch Horror menossa.

Lautapeliseuran kirjasto oli pelaajien käytössä. Kosti näkyy taustalla tutkimassa hyllyn aarteita.

Talkoohommissa

Kirjastosetänä.
En ole ollut mikään järjestöihminen, mutta lautapeliharrastuksen myötä kynnys on alentunut. Pitäähän sitä antaa hienolle harrastukselle myös jotain takaisin. Olin siis ilmoittautunut kahden tunnin vuoroon pelikirjaston tiskille. Sain hyvän perehdytyksen, ja lainausjärjestelmä oli näppärästi toteutettu selaimeen.

Kirjastonsetänä oli kivaa, siinä oli koko ajan juttuseuraa joko toisista vapaaehtoisista tai lainaajista. Koko pelituntemustaan pääsi hyödyntämään aina kun joku kyseli suosituksia. “2-8 hengen peli, joka ei ole kovin raskas?” “Kelpaisiko tämä tuliterä Codenames Pictures?”

Jos zombie apocalypse iskee, niin voisin mielelläni linnoittautua tuonne pelikerhon kirjastoon. Hyllyt notkuivat kaikenlaista mielenkiintoista. Hatunnosto niille vapaaehtoisille, jotka kokosivat (ja purkivat) hyllyt ja laittoivat pelit oikeille paikoilleen. Tekivät meikäläisen kaksituntisesta helpon.

Pelattuja

Varsinainen pelaaminen jäi meillä aika vähille. Annikan kanssa lainattiin Carcassonne Etelämeri  Viiden suora -juttusarjaa varten seuran kirjastosta. Kepeä peli ei erottunut mielestäni mitenkään edukseen eri Carcassonne-variaatioista. Tuotteiden kerääminen pisteitä varten oli vähän turha välivaihe, eikä niitä laivaamiseen tarvittavia torilaattoja ollut pelissä kuin kourallinen. Ei huono, mutta pidän silti enemmän Uudesta maailmasta ja Liitonarkista.

Stone Age Junioriin yritettiin saada nelivuotias mukaan, mutta poitsu meni lakkoon. Annikan kanssa sitten kaksistaan testattiin peliä Sampon maatessa pöydän alla. Ei junnukivikausi oikein worker placementilta tuntunut, enemmän se oli roll and movea. Paitsi että muistipeliosuuden kautta se kyllä on työläistenasettelua. Minä vaan olen todella huonomuistinen, joten mulle tämä oli lähes puhdas roll and move -peli. Ei mennyt jatkoon meillä, kun edes nelivuotias ei lämmennyt. Komponentit olivat kyllä nätit, eikä peli varsinaisesti ärsyttänytkään.

Stone Age Juniorin komponentit olivat hienoja.
Tides of Timeen ihastuin pelikerhossa kun Lindin Timo sen opetti. Ostin sen matkalla hotellille Lautapelit.fin myymälästä. Sunnuntaina pelasimme sitä erän hotellilla Annikan kanssa aamulla. Näen tässä paljon potentiaalia kestofilleriksi, joskin strategiat alkavat varmasti aueta vasta useamman pelikerran jälkeen.

Honshu löytyi samalta kauppareissulta. Kalle Malmiojan suunnittelema peli oli minulle uusi tuttavuus, vaikka olin lukenut Lautapelioppaasta siitä kaiken mahdollisen ennakkoon. Sunnuntaina sain vähän kuin isänpäivälahjaksi mennä yksin pelailemaan, kun Annika ja Sampo lähtivät Messukeskukseen katselemaan eläimiä. Lukiessani Honshun ohjeita minut huomasi lautapeliseuran aktiivi Anu, joka ystävällisesti tarjoutui opettamaan pelin alkeet. Sain kaksinpelissä reilusti turpiini, sillä en osannut vielä ajatella maakorttieni sijoittelua kovin taktisesti, ja vesialueet jäivät lapsipuolen asemaan. Vaikutti kuitenkin hyvältä peliltä, pitää saada useampi erä alle lisää ennen tarkempaa analyysia.

Anu opetti myös minulle ja pöytään houkutellulle kolmen hengen seurueelle Dungeon Rushin. Todella nopea peli, jossa pitää nopeasti napata pöydästä omien fantasiasankarien lyötävissä olevat monsterit, jotta saa pisteitä ja hahmoaan entistä vahvemmaksi. Olen tällaisissa reaktiopeleissä ihan tolkuttoman kehno, mutta lohduksi pari muuta ensikertalaista oli ihan yhtä hidasjärkisiä. Oikeastaan tämä oli luokassaan ihan hauska. En usko että ostan ainakaan täysihintaisena mutta pelaisin heittämällä toistekin. Raapii sellaista Munchkin-tyylistä kevyen luolamätön kutinaa todella kompaktissa peliajassa.

Tuomo Pekkanen ja Tomas Ahjopalo rakentelemassa pirullisia Maze Race -ratoja toistensa päänmenoksi.
Maze Race on Competon uutuuspeli, joka pääsi vasta reissun päätteeksi kotona varsinaiseen testiin. Se on vähän kuin vanha Labyrintti-kuulapeli. Tässä lautaa tosin vain käännellään käsissä, mutta juju onkin vähän toisaalla. Magneettipalasista rakennetaan omalle laudalle mahdollisimman pirullinen rata, ja vastapelaaja tekee omalle laudalleen samaa. Laudat vaihdetaan ja katsotaan, kumpi saa kuulansa nopeammin radan läpi edestakaisin. Annika on talouden kruunattu Labyrintti-Champion ja oli selvästi meikäläistä nopeampi. Lautapelejä välttelevä esikoisemme Olavikin innostui heti kokeilemaan. Tämä on siis ihan hyvä peli lapsille. Luovuuden osuus radan rakentamisessa nostaa pisteitä. Ratojen suunnittelu oli selvästi paras vaihe. Yöllä ollessani hetken hereillä aloin pohdiskella jo valmiiksi mahdollisimman ketkua rataa revanssia varten.

Annika ja Sampo pelasivat lisäksi työvuoroni aikana Baobabia ja Joe’s Zoota. Jälkimmäinen oli tylsä, mutta Baobab kuulemma oli niin hyvä, että pitäisi saada kotihyllyyn. Hyvä tarkoittaa tässä kohden sitä, että aikuiset ja melko pienetkin lapset ovat pelissä samalla tasolla, vallitsee siis fair play.


Annika ja Sampo tutustumassa Competon ja Lautapelit.fin uutuuksiin.

Ihmiset parhautta

Parasta viikonlopussa olivat lopulta ihmiset. Tämä oli harvinainen tilaisuus nähdä netin kautta tuttuja nimiä livenä. Noppapotti-blogista tutut Miira, Jani ja Maiju moikattiin pikaisesti. Turussa Stoorin pelikerhoa vetävän Matti Malisen kanssa turistiin vähän pidempään. Matti kantoi Feast of Odiniaan kuin vastasyntynyttä ja ihmiset suhtautuivat siihen myös tyyliin: "Ihana, saako sitä ottaa syliin?".
Valitettavasti ei ehditty sitä vielä yhdessä pelailemaan.

Pisimpään juttelin sunnuntaina Competon Tomas Ahjopalon ja Zochin Andreas Preisin kanssa harrastuksen nykytilasta ja tulevaisuudesta Euroopassa. Aitiopaikalla olevat herrat olivat esimerkiksi pistäneet ilolle merkille kuinka paitsi ameritrashin ja europelin fuusioitumisen, myös Euroopan sisäisten suunnittelutrendien sulautumisen. Esimerkiksi ranskalainen elegantti pelisuunnittelu on alkanut kiinnostaa saksalaisia entistä enemmän. Preis jopa totesi, että on tultu ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa pitkän lautapeliperinteen saksalaisilla on suunnittelun puolesta opittavaa ranskalaisilta.

Monia muitakin mielenkiintoisia keskusteluja tuli viikonloppuna käytyä. Harmittavan useita tuttuja naamoja näin vain ohimennen. Hyvää peliseuraa kuitenkin riittää, sillä nyt vietetään kansallista peliviikkoa ja meillä on ainakin Turussa koko viikonlopun ajan lautapelitapahtumia tarjolla.

Lyhyesti tiivistettynä Lautapelaamaan 2016 oli hyvin onnistunut eventti. Ihmisiä kävi runsaasti, mutta aina tuntui joku vapaa pöytä jostain löytyvän. Balanssi kodikkaan ja suuren tapahtuman välillä saavutettiin optimaalisesti. Kiitän nöyrästi kaikki järjestelijöitä, ensikertalaiselle tämä oli hieno kokemus!

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti