Fungi - ei sulle tattipaistos maistuis?

by 03 lokakuuta 2 kommenttia

Ensin näkyy vain mättäitä, jäkälää ja käpyjä. Suljen silmäni ja hengitän syvään, visualisoin suppilovahveron: ruskea hattu, oranssi jalka. Koitan tähyillä uudestaan maahan ja jo hetken päästä mielikuvaharjoitukseni tuottaa tulosta, näen ensimmäisen suppilovahverorykelmäni. Puristan korini käsisijaan päättäväisesti ja astelen apajalleni. Tänään on tiedossa kuninkaiden illallinen.

Herkullinen sienipaistos vaatii onnistuakseen kasan ruokasieniä, viipaleen voita, paistinpannun ja ryydikkeeksi omenasiideriä. Mitä enemmän näitä riittää, sen parempi on lopputulos. Tässä on tiivistettynä vuonna 2012 ilmestyneen korttipeli Fungin (Morels) idea. Pelin luonut Brent Povis on kaksinpelimiehiä, hänen visionaan on suunnitella nimen omaan niitä. Fungi on ensimmäinen tuotos ja menestynyt sellainen onkin, BGG-rating on 7,1 ja rank 476). Peli kestää noin puoli tuntia; meillä meni juuri ja juuri sen alle. Povisin toinen peli Agility on vastikään pullahtanut markkinoille. Complexity-arvio on molemmissa 1,5-2 välillä asteikolla 1-5.

Pelaaja on saanut alkukädekseen kaksi tavallista sientä ja yhden yösienen, jolla on tupla-arvo. Metsä häämöttää pöydällä.

Sieniä lähimetsästä ja kauempaa

Fungi koostuu noin 120 kortista, joista olennaisimmat ovat 86 metsäkorttia ja kahdeksan yökorttia. Nämä asetetaan omiin pinoihinsa, samoin keppikorttipinkka. Metsäkorttien kuvituksena on (1) jokin sienilaji, joita on pelissä yhteensä kymmenen, (2) paistinpannu, (3) kori, (4) kuu, (5) voikimpale tai (6) omenasiideripullo. Yökortteja on yksi kullekin sienilajille. Sienet on arvotettu ilmeisesti maun ja harvinaisuuden mukaan. Esimerkiksi keltamesisientä (Armillaria mellea) on eniten, ja yhden kortin “paistinpannuarvo” on yksi. Pallohuhtasieni (Morchella esculenta) on harvinaisin ja arvokkain. Mukaan on livahtanut myös punakärpässieni (Amanita muscaria), joka ei päädy koskaan pannulle, vaan vähentää ottajansa käsikortteja.

Metsäkorteista muodostetaan pelaajien välille kahdeksan kortin metsä. Ensimmäiset kaksi korttia ovat lähimetsää, muut kaukaisempia mättäitä, joilta pääsee keräämään resursseja vain keppikortteja käyttämällä. Pelin edetessä metsän viereen kertyy “maatumiskasaa” yksi kortti per vuoro. Kasa poistuu pelistä (eli maatuu lopullisesti), kun siihen tulee viides kortti. Käsikortteja on alussa kolme, ja niiden määrää saa kasvattaa maksimissaan kahdeksaan, ellei pelaajalla ole käytössä korikortteja. Kumpikin saa alussa eteensä käyttöön myös yhden paistinpannukortin.

Sorry sienestäjät, siideri ja voi ovat pelin herkullisimman näköiset kortit.

Pelaajalla on vuorollaan useita toimintavaihtoehtoja, joista hän valitsee yhden. Hän voi (1) ottaa lähimetsästä yhden kortin, (2) noukkia kaikki maatumiskasan kortit, (3) laittaa käsikorteistaan eteensä yhden paistinpannun, (4) paistaa paistinpannulla vähintään kolme samanlaista sientä tai (5) myydä kaksi samanlaista sientä keppikortteja vastaan. Keppikorteilla pääsee myöhemmällä vuorollaan noukkimaan kortteja muualtakin kuin lähimetsästä. Käsikorttien määrärajoite on muistettava koko ajan. Voi- tai omenasiiderikortin käyttäminen paistamisen yhteydessä tuo lisäpisteitä. Voikortin käyttö kuitenkin edellyttää vähintään neljää samanlaista sienikorttia ja siiderikortin käyttö viittä. Jos metsästä nappaa kuukortin, sillä voi saman tien ottaa yökorttipakasta yhden kortin. Siinä oleva “yösieni” lasketaan kahden kortin arvoiseksi (google ei tuntenut termiä “yösienestys”, mutta menköön).

Peli päättyy, kun viimeinenkin metsäkortti on nostettu käteen. Pannulle asti päässeiden sienten pisteet lasketaan, kun taas käteen jääneet kortit ovat arvottomia.

Jälkimaku

Fungi on toimiva peli, josta syntyi sellainen tuntuma, että ensimmäisillä pelikerroilla pääsee vasta raapaisemaan sen pintaa. Korttijono pöydällä vaihtuu vauhdikkaasti, kun lähes joka vuorolla yksi kortti noukitaan käteen ja lähinnä maatumiskasaa oleva kortti päätyy maatumaan. Vaikka perusrytmi siis on sellainen, että kortit tulevat lähimetsään ja poistuvat sieltä kaksittain, tämän rytmin voi rikkoa käyttämällä jotain muuta toimintoa kuin lähimetsäkortin noukkiminen. Vauhdikkuudesta huolimatta tulevia siirtojaan kannattaa hieman miettiä etukäteen. Komponenttien, eli paistamiseen tarvittavien resurssien, on oltava tasapainossa, jotta korteistaan saa maksimaalisen hyödyn. Ilman pannuja tai riittäviä määriä saman lajin sieniä ei yksinkertaisesti voi ryhtyä paistohommiin.

Olemme tähän mennessä pelanneet Fungia kaksi kertaa. Voiton ovat molemmilla kerroilla ratkaisseet korit ja voit. Sattuman(ko) oikusta toinen on jäänyt lähes kokonaan niitä ilman ja sen seurauksena hävinnyt. Luulen, että strategiointiin kuitenkin avautuu mahdollisuuksia nyt kun olemme oivaltaneet, kuinka suuresti eri sienten arvoissa on eroja. Kolmen sarja pallohuhtasieniä on valtavan paljon arvokkaampi kuin kokonainen pannullinen voissa tiristettyä keltamesisientä. Note to self: muista tämä ensi kerralla ja anna Kaitsun keskittyä laardilla hifistelyyn.

 
Pannulla voissa tirisee kasa tatteja, ja pisteitä ropisee 15.

Vielä muutama sana kuvituksesta. Työyhteisössäni on sienifanaatikkoja, ja kiikutin kortit heille visuaaliseen arviointiin. Jo pelikopan näkeminen sytytti mykologin intohimon liekkeihin. Kortteja tutkailtiin keskittyneesti koko kahvitunnin ajan, ja niihin oltiin varsin tyytyväisiä. Lehmäntatti (Leccinum scabrum) tosin kuulemma muistutti jotain toista sientä, en muista enää mitä.

Luonnon antimet -teemansa ja setinkeruumekaniikkansa tähden Fungi muistuttaa Pi mal Pflaumenia. Tuumasimme, että Fungi on miellyttävämpi pelattava. Se johtuu varmaankin kahdesta seikasta. Ensinnäkin, pelin pisteytystilanne on koko ajan nähtävillä pöydällä. Toisekseen, ja osittain samasta syystä, korttien hupeneminen ensin pakasta ja sen jälkeen metsästä luo jännittävän loppusuoran, jossa pelaajat yrittävät optimoida viimeisiä siirtojaan.

Mykologi-työkaveri oli välittömästi Fungia hipelöityään tarkistanut sen hinnan (ei kuulemma paha) ja saatavuuden. Jos pelin myynnissä on pian piikki, se johtuu todennäköisesti hypetyksestä Sieniseuran jäsenten foorumeilla. Me saimme Fungin lainaan pelikerhokaverilta, jonka vaimo kuulemma oli “jo tarpeeksi joutunut sitä pelaamaan”. Palautus on pikkuisen haikea. Monipuolisen mekaniikkansa ja vakuuttavan kuvituksensa ansiosta peli nimittäin nousi meillä kaksinpelien kärkikastiin.

Annika Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

2 kommenttia:

  1. Tämä ei jostain syystä oikein iskenyt. Se korttien virtaaminen pöydällä oli jotenkin vaivalloista ja Morels-versiossa kuvitus oli aika ruma. Tämä Fungi on kyllä nätimmän näköinen.

    VastaaPoista
  2. Ai niissä on eri kuvitus. Minusta taas juurikin tuo virtaaminen oli plussaa, kun tilanne pöydällä vaihtui niin tiuhaan. Keppikorttien käyttö emme juuri kokeilleet; niitä on ihmeen paksu pakka.

    VastaaPoista