Mustia tarinoita

by 12.37.00 0 kommenttia

Pieni mustanpuhuva laatikko tuli taannoin vastaan kirpparilla. “Black stories, 50 synkkää arvoitusta”, hintapyyntö yksi euro. Fine, I’ll bite.


Julkaisija: Egmont
Julkaisuvuosi: 2004
Ikäsuositus: 12+
Kieli: suomii
Pelaajamäärä: 2+
Peliaika: 2-222 min.
Autolle kävellessä sain takauman: taisin lukea tästä joskus Lautapelitus-blogista.

Boksi on täynnä niitä tarinoita, joita muistan itsekin hämärästi kouluajoilta.

“Ilkialaston mies löytyy vuoren juurelta kuolleena - tulitikku kädessään”

Pelaajien tehtävänä on esittää vuorotellen kysymyksiä, joihin tarinankertoja vastaa “kyllä” tai “ei”. Se, joka ensimmäisenä keksii kuinka kulloiseenkin synkän absurdiin tilanteeseen on päästy, voittaa.

“Nainen menee tyhjään kapakkaan ja tilaa baaritiskiltä jotakin juotavaa, minkä seurauksena tiskin takana seisova mies ampuu hänet.”

“Nainen herää eräänä kauniina aamuna. Vilkaistuaan ikkunasta ulos hän ottaa itsensä hengiltä.”

Stoorit ovat synkempiä kuin Kreikan talous. Musta sävy muuttuu lukuisten toistojen kautta niin tragikoomiseksi, että vaimon kanssa pelatessamme, meidän piti johdatuksen luettuamme nauraa ensin minuutti hysteerisesti vedet silmissä.

Vähintään joka toinen tarina tuntuu päättyvän itsemurhaan: Nainen avaa matkalaukkunsa ja sisään katsottuaan tappaa itsensä. Mies avaa radion ja hetken kuunneltuaan ampuu itsensä… ad nauseam.

Joidenkin juttujen ratkaisut on kekseliään herkullisia, toisten idea on sitten haettu niin kaukaa, että ne piti hakea Mars Exploration Roverilla. Välillä keissi ratkeaa minuutissa, toisen kerran taas on niin hakoteillä, että on pakko pitää tuntien tauko, jotta ei saa itkupotkuraivaria.


Mikrokokoista ajanvietettä

Silti, Black Storiesille löytyy kyllä paikkansa kokoelmassa. Ensinnäkin peli ei vaadi pöytää, kulloinenkin arvoitus vie vain yhden ison pelikortin. Toisella puolella on lyhyt kuvaus pelaajille, toisella ratkaisu kyselyvuorossa olevalle.

Pelasimme Annikan kanssa tätä mm. aamiaispöydässä. Jos arvoitus jäi siinä kaffeplörön äärellä ratkaisematta, niin päivän aikana sitten tekstailtiin joutohetkinä eestaas kysymyksiä ja vastauksia. Pelasin myös vanhemman pojan kanssa pihalla grillatessa. Black Stories on erinomainen pitkälle automatkalle ja poika vei sen leirikouluunkin ajanvietteeksi.

Egmontin suomeksi julkaisema Black Stories on arvoituksista ja dekkareista pitävälle kelpo ajanviete - ei niinkään peli. Toisaalla blogissa esittelen Sherlock Holmes Consultive Detectiven, joka raapii samaa kutinaa. Pelien syvyydessä on kuitenkin eroa kuin puurolautasella ja porakaivolla. Holmesin mysteerit vaativat tuntikaupalla aikaa ja muistiinpanojen tekoa, yksittäisen mustan tarinan voi pelata Hesburgerin jonossa. Sherlockin arvoituksia voi tosin ratkoa mainiosti yksinkin, Black Stories vaatii ainakin yhden pelikaverin.

Peliin on englanniksi ja saksaksi ilmestynyt pari itsenäistä lisäosaa, joissa epäilemättä gootinmustat itsemurhat ja karseat kuolemat jatkuvat.

Kai Saarto

Lautapelibloggaaja

Kai on ammatiltaan toimittaja, Annika yliopistotutkija. Lautapelit ovat molempien intohimo.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti