Kello lähtee käyntiin. Huomaat olevasi valaan vatsassa. Edessäsi näkyy tikittävä pommi, Pinokkio ja merirosvo.
Tuskin näin vaikeasti arvosteltavaa
peliä tulee hetkeen eteen. McPixel (2012)on kuin aikakapselista kaivettu Commodore 64:n kasettipeli vuodelta 1984.
Ulkoisesti peli on nimensä veroinen, hirveää pikselikökköä ja
äänetkin kuin suoraan C64:n SID-äänipiiristä revittyjä.
Pelin juoni on seuraava: Olet McGyv...
eiku McPixel. Joudut tilanteeseen jossa pommi räjähtää 20
sekunnin kuluttua, et välttämättä edes tiedä mikä tai missä
räjähtää, mutta jotain on parempi tehdä nopeasti.
Tämä esimerkki ehkä aukaisee asiaa. Kello lähtee käymään. Huomaat olevasi valaan vatsassa. Edessäsi
näkyy tikittävä pommi, Pinokkio ja merirosvo. Sekunnit vähenevät. Jaloissa näkyy
lojuvan myös pieni purkki. Valaan hampaiden välistä näkyy vähän
merta ja jonkinlainen nielurisa roikkuu katosta. Kun tämän kaiken
on tiedostanut, 20 sekunnista on mennyt jo puolet. Sitten vain äkkiä
klikkaamaan jotain edellä mainituista. Todennäköisesti klikkaus
johtaa valaan räjähtämiseen, sillä oikeita ratkaisuja on vain
yksi (purkki on pippuria ja sitä ripotellaan valaan nielurisaan,
jotta se aivastaa). Useimmiten kentissä ei ole mitään ennalta
nähtävää logiikkaa. Jos käy huonosti, siirrytään vain
vauhdilla seuraavaan 20 sekunnin haasteeseen.
Kentissä piisaa
Tarinamoodissa on neljä lukua, joissa
kussakin kolme tasoa ja niissä kussakin kuusi kenttää. Kuutta
kenttää väännetään vuorotellen kuutta kenttää kunnes kaikki
on läpäisty. Sitten ne vedetään vielä yhä uudestaan ja
uudestaan, kunnes kaikki mahdolliset klikkausvaihtoehdot on kokeilut,
eli kaikki pelin ohjelmoijan Mikolaj ”Sos” Kaminskin niihin
kätkemät gägit on nähty ja ehkä jollekin niistä jopa naurettu.
Kun kaikki mahdollinen kuudesta kentästä on nähty, aukeaa
bonustaso. Jos onnistuu läpäisemään räjähtämättä kolme
kenttää putkeen, aukeaa bonuskenttä. Yhteenvetona: pelattavia
kenttiä on paljon ja niitä hinkataan raivostumiseen asti, varsinkin
silloin kun joku klikattava juttu on jäänyt huomaamatta.
Minulla oli vahvat ennakkoluulot
McPixeliä kohtaan. Oletin, että jaksan pelata tätä minuutin ja
siirryn sitten suosiolla seuraavaan peliin. Joku tässä kuitenkin
toimii pelin ääliömäisyydestä huolimatta – tai kenties juuri
siksi. Väänsin sen lopulta läpi jonkinlaisen viha-rakkaussuhteen
siivittämänä.
Kentistä voi bongata viittauksia
populaarikulttuuriin ja välillä pelin gägit ihan oikeasti
toimivat. Esimerkiksi laavajokikentässä on edellä mainitun lisäksi, lehmä, luu, nuori impi ja teksti ”uhraa neitsyt”. Kun yritettyään ensin tönäistä pirkkoa jokeen ja luuta lehmän hanuriin, lopulta
tajuaa että jokeen on hypättävä itse, on
naurussa pitelemistä. Väsyneenä, porukalla ja/tai juovuksissa pelistä
saisi vielä varmasti enemmänkin hupia.
Kun pelin on läpäissyt, aukeaa mm.
editori, jolla voi tehdä omia kenttiään. Ilmaisesta DLC-kaupasta
saa myös lisäkenttiä aivan älyttömiä määriä.
Kuusnepa-aikoina tämä olisi ehkä
ollut klassikkopeli, jota naavaparrat nyt muistelisivat kyynelsilmin.
Vuonna 2013 se on vain hassunpöhkö pikkupeli, joka tuo mieleen
menetetyn 8-bittisen nuoruuden. Jos halvalla lähtee, tämä pieni
pelihistorian sivujuonne kannattaa kuitenkin poimia talteen. Peli löytyy esimerkiksi Steamistä.
Kai Saarto
73/100
McPixel
Testattu: PC
Testattu: PC
Saatavilla: PC, Mac, Linux, Android, iOS
